Yhdistyksen säännöt
1 § Yhdistyksen nimi on Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat r.y., ruotsiksi Radiomission Budbärarna r.f.. Kansainvälisissä yhteyksissä käytetään myös epävirallista englanninkielistä nimeä Radio Mission The Messengers. Yhdistyksen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki.
2 § Yhdistyksen oppiperustana on Pyhä Raamattu ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat. Yhdistyksen tarkoituksena on oppiperustansa mukaisesti toteuttaa Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä levittämällä maailmaan kaikkivaltiaan Jumalan avulla Raamatussa ilmoitettua evankeliumia ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta ihmisille pelastukseksi sekä syventää kristittyjen hengellistä elämää ja ohjata heitä lähetysvastuuseen.
3 § Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
- tuottaa erikielisiä kristillisiä radio-ohjelmia ja kustantaa niiden radioimisen
- tuottaa ja kustantaa aineistoa muita sähköisiä viestimiä varten
- kutsuu, kouluttaa, lähettää ja ylläpitää lähetystyöntekijöitä
- palvelee kristittyjä, heidän muodostamiaan pienryhmiä sekä seurakuntia sananjulistus- ja koulutustoiminnalla ja lähetystietoutta levittämällä
- julkaisee ja kustantaa kristillisiä lehtiä ja kirjoja sekä tuottaa kristillisiä ääni- ja kuvatallenteita sekä muuta kristillistä materiaalia
- toimii mahdollisuuksien mukaan yhdessä muiden järjestöjen kanssa
- osallistuu kehitysyhteistyöhön ja harjoittaa kristillistä diakoniaa sekä
- toimii muilla samanlaisilla tarkoitustaan edistävillä tavoilla.
4 § Toimintansa tukemiseksi yhdistys
- voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa irtainta ja kiinteää omaisuutta ja järjestää ao. luvan saatuaan rahankeräyksiä.
- voi harjoittaa julkaisu- ja kustannustoimintaa sekä kristillisten lehtien, kirjojen, ääni- ja kuvatallenteiden ja muun vastaavan materiaalin osto- ja myyntitoimintaa.
- voi vuokrata kiinteistöstään huonetiloja niihin liittyvine palveluineen.
- voi järjestää maksullisia kristillisiä kursseja ja muita kokouksia.
Yhdistyksen toiminta ei tarkoita voiton tai muun välittömän taloudellisen hyödyn hankkimista siihen osallisille.
5 § Yhdistyksen henkilöjäseniksi sen hallitus voi hyväksyä yksityishenkilöitä ja yhteisöjäseniksi oikeuskelpoisia yhteisöjä – kuten seurakuntia, rekisteröityjä yhdistyksiä ja säätiöitä, jotka hyväksyvät yhdistyksen oppiperustan, tarkoituksen ja säännöt. Jäsenyys astuu voimaan yhden kuukauden kuluttua hallituksen päätöksestä.
Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Yhdistyksen hallitus voi erottaa jäsenen, jos jäsen on toiminut vastoin yhdistyksen tarkoitusta ja oppiperustaa tai rikkonut vastoin yhdistyksen sääntöjä tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella vahingoittanut yhdistyksen toimintaa tai kahtena perättäisenä vuotena jättänyt suorittamatta määrätyn jäsenmaksun tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
6 § Henkilöjäseniltä ja yhteisöjäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää yhdistyksen syyskokous.
7 § Yhdistystä edustaa ja sen toimintaa johtaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja viisi muuta varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Varajäseniä valittaessa on mainittava, kumpi heistä on ensimmäinen varajäsen. Vuosittain on erovuorossa kaksi tai kolme varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen. Erovuoroisuus määräytyy ensimmäisenä vuotena arvan perusteella ja sen jälkeen vuoron mukaan. Erovuorossa oleva voidaan valita uudelleen.
Uusi hallitus ottaa tehtävät vastaan seuraavan vuoden alussa. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan ja kutsuu sihteerin. Hallituksen kokouksissa on puhevalta johtoryhmän jäsenillä. Hallitus valitsee ja kutsuu lähetysjohtajan ja muut yhdistyksen työntekijät.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, jos puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään kolme muuta hallituksen jäsentä on läsnä. Äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee, vaaleissa kuitenkin arpa.
8 § Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Yhdistyksen kevätkokous pidetään huhti-heinäkuussa ja syyskokous loka-marraskuussa hallituksen määräämänä päivänä. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä pyytää sitä kirjallisesti määrättyä tarkoitusta varten.
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai julkaisemalla kokouskutsu yhdistyksen kokouksen määräämässä lehdessä.
9 § Yhdistyksen kokouksessa ovat äänivaltaisia henkilöjäsenet sekä yhteisöjäsenten edustajat, joita kukin voi lähettää yhden.
Yhdistyksen kokouksissa jokaisella äänivaltaisella jäsenellä on yksi ääni.
Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä ellei näissä säännöissä toisin määrätä. Äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla, muissa asioissa voittaa se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja yhtyy. Äänestys toimitetaan suljetuin lipuin jos joku äänivaltainen jäsen sitä vaatii.
Jos jäsen haluaa jonkin asian käsiteltäväksi yhdistyksen kokouksessa, hänen on siitä ilmoitettava kirjallisesti hallitukselle vähintään kaksi (2) kuukautta ennen kokousta. Hallituksen on valmisteltava aloitteet yhdistyksen kokoukselle.
10 § Yhdistyksen kevätkokouksessa
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
- todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus
- hyväksytään kokouksen työjärjestys
- esitetään vuosikertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto
- päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Yhdistyksen syyskokouksessa
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
- todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus
- hyväksytään kokouksen työjärjestys
- vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle
- valitaan joka toinen vuosi hallituksen puheenjohtaja ja muut varsinaiset jäsenet ja varajäsen erovuoroisen tilalle
- valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
11 § Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, lähetysjohtaja tai joku muu hallituksen määräämä toimihenkilö, kukin yksin.
12 § Yhdistyksen tili- ja toimintakausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava maaliskuun loppuun mennessä tilintarkastajille, joiden tulee antaa niistä kirjallinen lausunto hallitukselle hyvissä ajoin ennen yhdistyksen kevätkokousta.
13 § Yhdistyksen sääntöjä voidaan muuttaa tai yhdistys purkaa, jos tätä koskevaa ehdotusta kannattaa vähintään ¾ annetuista äänistä kahdessa, vähintään kuukauden väliajoin pidetyssä yhdistyksen kokouksessa. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
14 § Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, sen varat on käytettävä yhdistyksen tarkoitusta palvelevan toiminnan edistämiseen viimeisen yhdistyksen kokouksen päättämällä tavalla.
15 § Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.



