Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



 

Ystävämatka Viroon innosti ja virkisti

tuulak- Pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla tutustumaan Virossa tehtävään mediatyöhön. Oli hyvä nähdä esimerkiksi Pereraadion studiot. Ne ovat ulkoisesti melko vaatimattomat, mutta niissä tehdään merkittävää työtä ja tavoitetaan paljon ihmisiä, 24 tuntia vuorokaudessa. Niin kuin Viron kirkon työntekijät sanoivat, Viro on lähetyskenttä. Meidän naapureiden velvollisuus on auttaa heitä toteuttamaan lähetystyötä, sanoo lähetyssihteeri Tuula Kankkunen Vihdistä.

Tuula Kankkunen osallistui neljän muun Vihdin seurakunnan lähetysaktiivin kanssa Viroon suuntautuneelle Mukana missiossa -ryhmämatkalle. Syyskuisena viikonloppuna järjestetylle matkalle oli kutsuttu erityisesti SANSAn pienryhmätoiminnassa mukana olevia ja lähetyssihteereitä.

Kaikkiaan matkalaisia oli 25 eri puolilta Suomea. Matkanjohtajina toimivat viestintäjohtaja Ilkka Kastepohja ja aluesihteeri Mervi Viuhko, joka vastaa myös SANSAn pienryhmätoiminnan kehittämisestä.

- Jumala yllätti! Hän antoi meille enemmän kuin olimme osanneet edes ajatella. Oli liikuttavaa nähdä, kuinka matkalaiset tulivat kosketetuiksi kuulemastaan, näkemästään ja kokemastaan. Saamamme positiiviset palautteet rohkaisevat miettimään, josko vastaavia matkoja järjestettäisiin tulevaisuudessa lisää, Mervi Viuhko kertoo.

Seuraavat matkat Israeliin, Intiaan, Kroatiaan ja Kyprokselle

Viron-matkalla tutustuttiin muun muassa Viron kirkon lähetyskeskukseen, SANSAn yhteistyöradio Pereraadion vironkieliseen studioon Tallinnassa ja sekä venäjänkieliseen studioon Narvassa.

Pereraadiossa matkalaisia tervehti myös radiopastori Aare Kimmel, joka tekee vironkielistä versiota Raamattu kannesta kanteen -ohjelmasta, nimeltään Piibel kaanest kaaneni.

SANSA järjestää vuosittain useita ystävämatkoja, joiden aikana tutustutaan kohdemaahan ja siellä tehtävään medialähetystyöhön sekä pidetään raamattutunteja. Seuraavat matkat suuntautuvat Israeliin, Intiaan, Kroatiaan ja Kyprokselle.

Ystävämatkat

Lue lisää Viron-matkasta 23.9. ilmestyvästä Lähde-lehdestä!

Verkkotoimitus
Kuva: Ilkka Kastepohja

Tämä sivu: SähköpostiTulosta Viimeksi päivitetty 19.09.2011 12:50