Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



 

Wind-FM juhlii Mongoliassa 10-vuotista taivaltaan

windMongolian yhteiskristillinen perheradio Wind-FM täyttää toukokuussa 10 vuotta. Radioasema sai alkunsa nuoren mongolialaiskristityn, entisen ateistin Batjargal Tuvshintsengelin visiosta. Parikymmentä vuotta sitten Mongoliassa oli vain kourallinen kristittyjä, nyt heitä on paikallisten arvioiden mukaan yli 60 000. Radio on osaltaan vaikuttanut kristinuskon leviämiseen maassa.

- Autamme radion välityksellä kirkkoja kasvamaan, muun muassa kouluttamalla. Papin unelma on kasvattaa ympärilleen iso seurakunta, mutta on vaikeampi saada ihmiset pysymään kirkossa. Radion välityksellä haluamme auttaa ihmisiä jäämään kirkkoon, Wind-FM:n perustaja ja johtaja Batjargal Tuvshintsengel sanoo.

Mongolian pääkaupungissa Ulaanbaatarissa toimivan Wind-FM:n ohjelmia kuuntelee päivittäin arviolta 200 000 ihmistä. Se on yksi kaupungin kuunnelluimpia radioasemia. Se on myös ainoa asema, jonka ohjelmistosta huomattava määrä on toimitettua ohjelmaa, ei pelkkää musiikkia.

Ohjelmistossa on muun muassa kasvatukseen, ihmissuhteisiin ja terveyteen liittyviä ohjelmia, evankelioivia ohjelmia, sielunhoitoa ja musiikkia. Lapsille ja nuorille on omaa ohjelmaa. Wind-FM saa paljon kuuntelijapalautetta, ja kuuntelijoille järjestetään säännöllisesti myös tapaamisia ja koulutusta.

- Haluamme olla yhteiskunnallisesti aktiivinen radioasema ja pitää esillä Raamatun arvoja. Puhumme eri aiheista kristillisestä näkökulmasta, Batjargal Tuvshintsengel kertoo.

Tavoitteena kuuluvuus koko maassa

Wind-FM:llä on läheiset yhteydet Suomeen. Yhteistyö SANSAn kanssa alkoi jo 10 vuotta sitten, kun Batjargal Tuvshintsengel pyysi lähetystyöntekijä-tutkija Eila Murphya kartoittamaan mongolialaisten median käyttöä.

Kun Wind-FM:n alkuperäiset toimitilat vuonna 2003 paloivat, yli sata suomalaista osallistui uuden radiotalon rakennushankkeeseen. Eila Murphy toimi hankkeen tiedottajana ja on edelleen radioaseman Suomen-koordinaattori. SANSA tukee mongolinkielistä kristillistä radiotyötä juuri Wind-FM:n kautta.

Wind-FM:n ohjelmia voi tällä hetkellä kuulla Ulaanbaatarin lisäksi kolmessa maakuntaradiossa ja internetissä. Vuoteen 2015 mennessä tavoitteena on saada ohjelmat kuulumaan kaikissa Mongolian maakunnissa. Myös Far East Broadcasting Company (FEBC) radioi Wind-FM:n ohjelmia lyhytaalloilla puoli tuntia päivässä.

Verkkotoimitus / FEBC

Tämä sivu: SähköpostiTulosta Viimeksi päivitetty 18.05.2011 09:41