Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



 

SANSA ymmällään Helsingin seurakuntien linjauksesta

sansan_logoHelsingin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto esittää päätöksessään 13. lokakuuta lähetystyön ja kansainvälisen diakonian määrärahojen jaon uudelleenvalmistelua. Evästyksenä neuvosto esittää, että yhtymän ei tulisi antaa vuosille 2012-2014 lähetysmäärärahoja kolmelle kirkon viralliselle lähetysjärjestölle, joukossa mm. SANSA.

Kirkko ja kaupunki -lehden 14. lokakuuta julkaiseman nettiuutisen mukaan "Yhteinen kirkkoneuvosto linjasi viime keväänä, että seurakuntayhtymänä emme voi olla tukemassa tahoja, jotka eivät kunnioita vähemmistöjen perusihmisoikeuksia." Käytännössä kysymys on suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen ja naispappeuteen.

Vastauksessaan yhtymän taannoiseen kyselyyn SANSA vastasi, että se suhtautuu vastuullisesti kirkkomme päätöksiin ja toimii kirkkolain ja kirkkojärjestyksen mukaisesti:

"Kaikkia ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti, tasapuolisesti ja hyviä tapoja noudattaen... SANSA sitoutuu kirkon toistaiseksi muuttumattomaan käsitykseen siitä, että avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto."

- Voiko kirkon viralliselta lähetysjärjestöltä odottaa enempää kuin että se sitoutuu kirkon käsityksiin ja voimassaoleviin päätöksiin, kysyy lähetysjohtaja Juha Auvinen.

Naispappeja vuodesta 1997

Kirkko ja kaupunki -lehden tulkinnan mukaan "Suhtautumisessa naispappeuteen on lähetysjärjestöistä eniten tapahtunut muutosta Sanansaattajilla. Sen lähetiksi ollaan nyt palkkaamassa yksi naispappi, ja yksi järjestön naisläheteistä opiskelee teologiaa asemamaassaan."

Tieto on virheellinen, sillä SANSAlla on ollut naispuolisia pappeja lähetteinä jo vuodesta 1997.

Lausunnossaan SANSA toteaa selkeästi, että "SANSA toimii seurakuntien ja yhteisöjen kanssa riippumatta niiden virkakäsityksestä ja antaa työntekijöilleen tässä kysymyksessä omantunnon vapauden. SANSAn hallitus on käytännössä linjannut, että palvelukseen palkataan pappeja, jotka toimivat kaikissa tilanteissa yhteistyössä naispuolisten pappien kanssa. Olemme lähettämässä lähetiksi uudelle työkaudelle naispapin, ja toinen naislähetti opiskelee parastaikaa teologiaa asemamaassaan."

SANSA on sitoutunut noudattamaan Kirkon lähetysstrategiaesityksen 2008 pappisvirkaa koskevia periaatteita: Seurakuntien ja lähetysjärjestöjen yhteistyössä kirkon lähetysjärjestöt toimivat kirkkomme päätöksen (1986) ja seurakuntien käytäntöjen mukaisesti. Toimiessaan ulkomaisten yhteistyökirkkojen kanssa kirkon lähetysjärjestöt noudattavat niiden virkaratkaisuja eivätkä lisää jännitteitä omalla toiminnallaan.

- SANSA kiinnittää kaikessa toiminnassaan huomiota tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymyksiin ja tukee yhteistyökumppaneitaan näissä pyrkimyksissä. Näiden kysymysten nostaminen Suomessa lähetyskannatuksen kynnyskysymyksiksi tuntuu pöyristyttävältä, kun maailmalla taistelemme kumppaniemme rinnalla niiden kristittyjen oikeuksien puolesta, joiden henki uskonsa tähden on uhattuna, sanoo lähetysjohtaja Juha Auvinen.

Verkkotoimitus

Tämä sivu: SähköpostiTulosta Viimeksi päivitetty 14.10.2011 16:23