19.04.11
SANSAn Kroatian-lähetystyöntekijät ovat pitkään tehneet radio-ohjelmia, mutta menneen talven aikana avautui mahdollisuus myös säännöllisiin televisio-ohjelmiin. Dalmatian alueella työskentelevä Jakov Mrcela on mukana Jadranin televisiossa nähtävässä keskusteluohjelmassa, jossa häntä haastatellaan ajankohtaisista aiheista. Elämän ilo -ohjelma nähdään joka toinen torstai ja uusintana lauantaisin.
- Ohjelmassa käsitellään aiheita, joista Dalmatiassa puhutaan. Esimerkiksi talouskriisi, jonka takia ihmiset eivät saa palkkojansa. Tai työttömyys, yksinäisyys, sairaudet ja onnettomuudet. Jakov etsii elämänmyönteisiä vastauksia Raamatusta, ja niistä keskustellaan, kertoo Marja-Liisa Mrcela.
Jadranin televisio (Televizija Jadran) on Split-Dalmatian piirikunnan alueella näkyvä kanava, jota voi katsoa kaapelitelevision välityksellä koko maassa ja internetin kautta kaikkialla maailmassa. Tutkimusten mukaan kanavalla on 800 000 viikkokatsojaa.
Katsojilta rohkaisevaa palautetta
Jakov Mrcelan ensimmäinen, viime syksystä kevättalveen kestänyt ohjelmasarja käsitteli kristillistä avioliittoa ja perheeseen liittyviä asioita.
- Kristillisen avioliiton merkitys on romahtanut myös Kroatiassa, vaikka avioliitto on katolisen kirkon sakramentti. Joka neljäs perhe hajoaa. Vanhemmilla ei ole yhteistä aikaa. Alaikäiset käyttävät alkoholia ja huumeita. Rikollisuus kukoistaa... Jakov oli säännöllisesti Jadranin televisiossa kertomassa Raamatun näkökulmia näihin ongelmiin, sanoo Marja-Liisa Mrcela.
Nykyisestä Elämän ilo -keskusteluohjelmasta on tullut kannustavaa palautetta niin kadulla kohdatessa kuin puhelimessakin. Moni on kertonut Jakov Mrcelalle esimerkiksi, kuinka ohjelma on lievittänyt tuskia ja rohkaissut elämään vaikeuksien keskellä.
Splitin kaupungissa asuvat Marja-Liisa ja Jakov Mrcela ovat tehneet Kroatian evankelisen kirkon pioneerityötä Dalmatian alueella neljän vuoden ajan. Työhön kuuluu muun muassa kirkollisia toimituksia, jumalanpalveluksia ja raamattuopetusta. Television ja radion kautta voidaan kertoa myös evankelisen kirkon toiminnasta nopeasti ja tehokkaasti.
Verkkotoimitus / Lähde
Kuva: Marja-Liisa Mrcela