Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



 

SANSA laajentaa työtään Intian naisten parissa

intialaisnainenNaisten radio-ohjelmille on tarvetta Intiassa, jossa sukupuolten välinen tasa-arvo on vain kaukainen haave. Lähes puolet intialaisista tytöistä naitetaan alle 18-vuotiaana ilman kunnollista koulutusta. Sukupuolijakauma on pahasti miesvoittoinen. Tuoreen väestölaskennan mukaan Intiassa syntyy tuhatta poikavauvaa kohden vain 914 tyttövauvaa. Myös miesten suhtautuminen naisiin on ongelmallista. Esimerkiksi raiskauksia tapahtuu kerran tunnissa.

SANSA kasvattaa työtään Intiassa ja erityisesti naisten parissa. Vuonna 1988 alkanut evankeliointityö on laajentunut nyt jo 16:lle Intian kielelle. Tuorein järjestön tukema kristillinen radio-ohjelma on tamilinkielinen naistenohjelma, ja ensi vuonna SANSA ryhtyy tukemaan myös gujaratinkielistä naistenohjelmaa.

Varsinkin maaseutukylissä radio on monille intialaisnaisille ainoa käytettävissä oleva joukkoviestin. Suurimmalle osalle intialaisista, sukupuoleen katsomatta, radio on ainoa elektroninen laite, johon heillä on varaa. Myös lukutaidottomuus korostaa radion merkitystä; lähes joka toinen nainen on lukutaidoton.

Naistenohjelmat antavat kristillisen opetuksen lisäksi arkeen liittyviä käytännön ohjeita. Kuuntelijat kiittävät erityisesti terveydenhoitoon, lastenkasvatukseen ja ihmissuhteisiin liittyvistä neuvoista. Moni kertoo jakavansa oppeja eteenpäin: äidit tyttärilleen, opettajat oppilailleen sekä kukin omassa elinpiirissään, esimerkiksi työpaikalla ja seurakunnassa. Ohjelmat ovat suosittuja myös miesten keskuudessa.

- Naiset ovat Intian suurin tavoittamaton ihmisryhmä. Jos meillä on keino tavoittaa naiset, silloin tavoitamme myös perheet. Radio on tähän kaikkein tehokkain väline. Radiolla voimme puhutella naisia siellä, missä he ovat, sanoo SANSAn yhteistyöjärjestön TWR-Intian johtaja George Philip, joka vieraili Suomessa viime kesänä.

Yhteistyötä Intian luterilaisten kanssa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestöistä SANSA ja Suomen Pipliaseura toimivat Intiassa yhteistyökirkkojensa ja -järjestöjensä kautta. SANSAn pääasiallinen yhteistyökumppani on TWR-Intia. Intia on radiointikielten määrällä mitattuna SANSAn tärkein työalue, ja parhaillaan on menossa Intia-teemavuosi.

Nyt SANSA on solminut yhteistyösopimuksen myös yhden luterilaisen kirkon kanssa. SANSAn ja Evankelis-luterilaisen Gossner-kirkon välinen sopimus allekirjoitettiin kesäkuussa Radiolähetystyön kesäpäivillä.

Tamilin- ja gujaratinkielisillä naistenohjelmilla on laaja potentiaalinen kuulijakunta. Tamilia puhuu noin 70 miljoonaa ja gujaratia 50 miljoonaa ihmistä. Ohjelmat ovat paikallisten kristittyjen tekemiä ja TWR-Intian radioimia. TWR-Intian mukaan näiden ohjelmien radiointi ei onnistuisi ilman Suomesta saatavaa taloudellista tukea.

Verkkotoimitus
Kuva: Annaleena Pakkanen

Tämä sivu: SähköpostiTulosta Viimeksi päivitetty 29.10.2011 17:45