Sanansaattajista kuvin
10-KERAYS_RaamattuKannestaKanteen-ohjelmalle

Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



 

Kristinusko leviää Mongoliassa ripeästi

batjargalKun 19 vuotta sitten Mongoliassa ei ollut kristittyjä juuri lainkaan, nyt kristittyjä on arviolta 60 000. Tällä hetkellä Mongoliassa toimii yli 600 kirkkoa tai jumalanpalveluksiin kokoontuvaa ryhmää. Kristillisen perheradio Wind-FM:n perustaja ja johtaja Batjargal Tuvshintsengelin mukaan maassa on "positiivinen ongelma": ihmisiä kääntyy kristityiksi enemmän kuin kirkot voivat ottaa vastaan.

- Me autamme radion välityksellä kirkkoja kasvamaan, muun muassa kouluttamalla. Jokaisen papin unelma on kasvattaa ympärilleen iso seurakunta, mutta samalla on ongelma saada ihmiset pysymään kirkossa. Radion välityksellä haluamme auttaa ihmisiä pysymään kirkossa, muistuttaa Suomessa parhaillaan vieraileva Batjargal Tuvshintsengel.

Mongolian pääkaupungissa Ulaanbaatarissa toimivan kristillisen perheradio Wind-FM:n ohjelmia kuuntelee päivittäin arviolta 200 000 ihmistä. Se on toiseksi tai kolmanneksi kuunnelluin asema kaupungin yli 20 radioaseman joukossa. Se on samalla ainoa asema, joka keskittyy toimitettuihin ohjelmiin, ei pelkkään musiikkiin.

Wind-FM:n ohjelmistossa on muun muassa kasvatukseen, ihmissuhteisiin ja terveyteen liittyviä ohjelmia, evankelioivia ohjelmia, sielunhoitoa ja musiikkia. Lapsille ja nuorille on omia ohjelmia.

Monet nuoret ovat vailla elämän tarkoitusta

Wind-FM:n radioima Kuiskaus on koko maan ainoa nuorten puheohjelma. Suorassa lähetyksessä nuoret saavat kysyä nimettömänä asioista, joista eivät muuten uskalla puhua. Batjargal Tuvshintsengel kertoo eräästä itsemurhaa suunnitelleesta kuuntelijasta, joka muutti mielensä saatuaan radio-ohjelmassa keskustella ammattiauttajan kanssa.

- Kaikki kirkot eivät osaa vastata nuorten ongelmiin ja kysymyksiin. Mongoliassa on paljon nuoria, joilla ei ole elämän tarkoitusta. Monet myös kysyvät, saavatko he tulla tapaamaan radion henkilökuntaa.

Ohjelmien suosiosta kertoo se, että Wind-FM saa kuukausittain noin tuhat palautetta kuuntelijoilta. Valtaosa palautteesta tulee tekstiviesteinä. Radioasema järjestää säännöllisesti myös kuuntelijatapaamisia perheille, nuorille ja lapsille.

- Haluamme olla yhteiskunnallisesti aktiivinen radioasema ja pitää esillä Raamatun arvoja. Kristittyinä meidän täytyy puhua eri aiheista kristillisestä näkökulmasta, Batjargal Tuvshintsengel muistuttaa.

Tavoitteena saada ohjelmat kaikkiin maakuntiin

Pääkaupungin Ulaanbaatarin lisäksi Wind-FM:n ohjelmia voi tällä hetkellä kuunnella kolmen maakuntaradion välityksellä. Ohjelma-ajan saaminen muille asemille ei ole vaikeaa, jos vain on rahaa. Useimmilla alueilla pääkaupungin ulkopuolella toimii ainoastaan yksi radioasema, jota myös kuunnellaan paljon. Viime vuonna Wind-FM sai ostettua jouluohjelmilleen lähetysaikaa 13 radioasemalta.

Batjargal Tuvshintsengel kertoo, että vuoteen 2015 mennessä Wind-FM:n tavoitteena on saada ohjelmat kuulumaan kaikissa Mongolian maakunnissa.

Wind-FM:llä ja Batjargalilla on läheiset yhteydet Suomeen. Kun radioaseman alkuperäiset toimitilat vuonna 2003 paloivat, yli sata suomalaista lähti seuraavien vuosien aikana rakentamaan uutta radiotaloa.

Myös monet yhteisöt, mukaan lukien Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA), olivat hankkeessa mukana. SANSAn lähetystyöntekijä Eila Murphy toimi rakennushankkeen tiedottajana. SANSA tukee edelleen mongolinkielistä kristillistä radiotyötä Wind-FM:n kautta.

Verkkotoimitus / Kuva: Leena Punkari

Tämä sivu: SähköpostiTulosta Viimeksi päivitetty 19.03.2010 09:28