10.10.11
- Oli upea kuulla, kuinka radiotyö on muuttanut monen ihmisen elämän. Intialaisilla on vahva näky haastaa toisiakin Jumalan työtoveruuteen. Moni kertoi esimerkiksi jakavansa radioita tuttavilleen ja puhuvansa radio-ohjelmista työkavereilleen. Minua puhutteli myös se, kuinka vahvasti he elävät uskoaan todeksi. Usko on heille luonnollinen osa arkea, kertoo Intiasta juuri palannut SANSAn aluesihteeri Mervi Viuhko.
Mervi Viuhko osallistui syys-lokakuun vaihteessa Intiassa tamilinkielisten radiokuuntelijoiden tapaamiseen. Tapahtuma järjestettiin TWR-Intian koulutus- ja kurssikeskuksessa Tamil Nadun osavaltiossa, lähellä Chennain kaupunkia. Matkalla oli mukana myös tiedottaja Annaleena Pakkanen.
TWR-Intia järjestää joka vuosi useita alueellisia kuuntelijatapaamisia. Tamil Nadun tapahtumaan osallistui nelisensataa ihmistä. Yleensä osallistujia on ollut enemmänkin, mutta tänä vuonna koulujen lomaviikkoa oli siirretty poliittisten syiden vuoksi myöhemmäksi. Koska kuuntelijoissa on paljon opettajia ja monessa perheessä on kouluikäisiä lapsia, kaikki halukkaat eivät päässeet tällä kertaa mukaan.
TWR-Intia radioi tamilinkielisiä ohjelmia joka aamu puoli kuudesta puoli seitsemään. SANSA tukee perjantaisin lähettävää puolituntista Naiset toivon lähteellä -ohjelmaa (Mangayar Ulagam). Moni kertoi kuuntelevansa päivittäin kaikki tamilinkieliset ohjelmat, ja osa jatkaa niiden jälkeen vielä hindin- ja englanninkielisten ohjelmien kuuntelulla.
Vahvaa opetusta antamisesta
Kolmipäiväisessä kuuntelijatapaamisessa oli runsaasti raamattuopetusta ja rukousta. Aamut alkoivat henkilökohtaisella hartaudella kello kuudelta. Iltatilaisuudet pidettiin läheisellä rannalla, Intian valtameren äärellä, jossa aallot pauhasivat ja kaskaat sirittivät.
Vuoden 2004 tsunami peitti alleen myös tuon rannan. TWR-Intian koulutus- ja kurssikeskus säästyi tuholta, mutta moni lähistön kylä kärsi suuria vahinkoja.
Osallistujia kannustettiin rohkeasti toimimaan ja antamaan omastaan. Heitä kehotettiin esimerkiksi perustamaan kotipaikkakunnalleen kuuntelijaryhmiä tai naisten Lydia-ryhmiä. Ihmisiä rohkaistiin myös puhumaan TWR:n radiotyön puolesta ja keräämään siihen varoja.
Erityisenä haasteena oli tällä kertaa yli neljämiljoonainen gondi-heimo. Köyhä ja yksinkertaisesti elävä heimo asuu hankalien kulkuyhteyksien päässä Keski-Intiassa.
TWR-Intian johtaja George Philip kertoi, että radio on tehnyt gondien parissa suuria, ja nyt järjestö tavoittelee vähintään 500 kuuntelijaryhmän perustamista heidän keskuuteensa. Tuhannella rupialla (noin 17 euroa) saadaan hankituksi yhdelle ryhmälle radio ja ohjelmia muistikortille tallennettuina.
Kun George Philip kehotti ihmisiä rukoilemaan gondi-heimon puolesta ja tukemaan taloudellisesti ryhmien perustamista, yksi toisensa jälkeen käveli salin etuosaan ja antoi heti oman panoksensa.
- Kaikissa TWR-Intian tilaisuuksissa kannustetaan antamaan omastaan. Opetamme antamista, sillä siihen on sidottu siunaus. Kun antaa, tulee itsekin siunatuksi. Koska Etelä-Intiassa on ollut enemmän lähetystyötä kuin pohjoisessa, siellä ollaan lähetysmyönteisempiä ja anteliaampia. Moni etelän asukas tuntee huolta pohjoisintialaisten tavoittamisesta, sanoo TWR-Intian ohjelmajohtaja Anu Immanuel.
Lue Mervi Viuhkon ja Annaleena Pakkasen Intian-matkablogia
Kuuntele lisää Intian tunnelmia Lähetysaika-ohjelmasta
Verkkotoimitus
Kuva: Annaleena Pakkanen