Slovakia
Kun kirkkojen ja kristittyjen toiminta oli neuvostoaikana rajoitettua, itäeurooppalaisia kristittyjä rohkaistiin radion välityksellä. Mediatyö on Slovakiassa edelleen tärkeää, sillä sen kautta voidaan oikoa vääriä käsityksiä kristinuskosta ja rohkaista ihmisiä uskomaan rakastavaan Jumalaan.
Monet slovakit ovat vieraantuneet uskonnosta. Noin 40 vuoden sosialistinen hallinto sai aikaan kristillisen tiedon ohenemisen maassa, jossa lähes kaikki olivat aikaisemmin kuuluneet kirkkoihin. Kristityt saivat alkaa toimia uudelleen vapaasti 1990-luvulla.
SANSA tukee Bratislavassa sijaitsevan Slovakian evankelisen kirkon evankeliointi- ja mediakeskuksen (EVS) työtä ja sen tuottamaa Kappale taivasta -radio-ohjelmaa. Ohjelma on suunnattu erityisesti nuorille, nuorille aikuisille ja etsijöille. Vuonna 1993 toimintansa aloittanut mediakeskus tekee evankelioimistyötä myös kirjallisuuden, televisio-ohjelmien ja internetin välityksellä.
Slovakian historiaa
Luterilainen oppi levisi Slovakian alueelle 1500-luvulla. Vastauskonpuhdistuksen seurauksena katolilaisuudesta tuli kuitenkin valtauskonto.
Tšekin ja Slovakian valtio muodostettiin vuonna 1918. Alue kuului vuodesta 1948 niin sanottuun itäblokkiin. Vuodet kommunistihallinnon alla merkitsivät kristityille vainojen aikaa, ja evankelisten eli luterilaisten jäsenmäärä väheni huomattavasti.
Sosialistinen hallinto kaatui silloisessa Tšekkoslovakiassa vuoden 1989 "samettivallankumouksessa". Kirkot saattoivat aloittaa uudelleen monia toimintojaan, jotka olivat olleet kiellettyjä tai rajoitettuja.
Itsenäinen Slovakia
Tšekkoslovakiassa alkoi myös poliittisesti vapaampi aika, ja haave itsenäisestä Slovakiasta heräsi henkiin. Maa itsenäistyi vuonna 1993, jolloin Tšekkoslovakia jakautui Tšekin ja Slovakian tasavalloiksi. Pääväestön slovakkien rinnalla suurimman etnisen vähemmistön muodostavat unkarilaiset.
Slovakian 5,4 miljoonasta asukkaasta on roomalaiskatolisia noin 70 prosenttia ja evankelisia 7 prosenttia. 13 prosenttia väestöstä ilmoittaa, ettei tunnusta mitään uskontoa.
Linkkejä ja lisätietoa:




