Medialähetys Sanansaattajat ry

Radio näkymätön lähetti

Tule Aitiopaikalle medialähetystyön tukijoukkoihin



 

Etiopia

Afarinkielisiä radionkuuntelijoita EtiopiastaAfrikan sarvessa sijaitseva Etiopia on maailman vanhimpia kristittyjä kansakuntia. Siellä on tehty kristillistä radiotyötä yli 40 vuotta, ja työllä on ollut suuri merkitys paitsi kristittyjen opettamisessa myös uusien ihmisten saavuttamisessa.

Silti Etiopiassa asuu miljoonia ihmisiä, jotka eivät ole vielä kuulleet evankeliumia. Heidän joukossaan on paimentolaisia, joita on miltei mahdoton tavoittaa perinteisen lähetystyön keinoin. Heidän joukossaan on myös hyvin koulutettuja kaupunkilaisia.

Radio-ohjelmia kolmella kielellä

Sanansaattajat kustantaa kristillisiä radio-ohjelmia Etiopiaan afarin, amharan ja oromon kielillä. Amhara ja oromo ovat Etiopian noin 80 kielestä yleisimmät. Afaria puhuva paimentolaisheimo on puolestaan yksi maan viimeisistä tavoittamattomista heimoista.

Ohjelmat tuottaa ja kuuntelijoiden jälkihoidosta vastaa Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon viestintäkeskus Yemisrach Dimts (YDCS). Radio on kirkolle tärkeä väline uusien ihmisten tavoittamiseksi.

Myös lukutaidottomat ihmiset ymmärtävät ohjelmia, ja niiden kautta he saavat tärkeää tietoa omalla äidinkielellään. Vaikka monet etiopialaiset elävät köyhissä oloissa, heillä on yleensä käytössään radio.

Kirkko kasvaa Etiopiassa

Vuonna 1959 perustettu Etiopian evankelinen Mekane Yesus -kirkko oli pitkään yksi maailman nopeimmin kasvavista luterilaisista kirkoista, mutta viime vuosina kasvu on tasoittunut. Vuonna 2009 se oli maailman kolmanneksi suurin Luterilaisen maailmanliiton alainen kirkko hiukan alle 5,3 miljoonalla jäsenellään.

Etiopian 85 miljoonasta asukkaasta on kristittyjä kaksi kolmasosaa ja muslimeja kolmasaosa. Samalla kun kirkko on kasvanut, myös muslimitahot ovat tukeneet esimerkiksi moskeijoiden, koulujen ja sairaaloiden rakentamista Etiopiaan.

Kuuntelija kirjoittaa:

"Minulla ei ole rahaa Raamatun hankkimiseen, mutta kirjoitan radio-ohjelmistanne muistiin kaikki kuulemani raamatunjakeet. Nyt minulla on koossa 32 vihkollista muistiinpanoja. Luen niitä päivittäin niin kuin lukisin Raamattua, ja tulen siunatuksi."

Lisätietoa:

Afar-ohjelmia halutaan lisää (4.1.12)

Tämä sivu: SähköpostiTulosta Viimeksi päivitetty 04.10.2012 11:01