EvankeliumiKutsuuMuutokseenIndonesiassa_banneri
Osallistu_ja_lahjoita

Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



Putiikin ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä.
 

Tietoja keräyksistä

Farsikeräys tuotti lähes 28 000 euroa

SANSAn kevätkeräys farsinkielisen radio- ja televisiotyön hyväksi tuotti runsaat 27 600 euroa. Tuotto käytetään kristillisen satelliittitelevisioyhtiö SAT-7:n farsinkielisiin televisio-ohjelmiin ja radiolähetysjärjestö TWR:n tuottamiin farsinkielisiin radio-ohjelmiin. Lisäksi tuetaan yhteydenpitoa katsojien ja kuuntelijoiden kanssa. Keräyksen varainhankintakulut olivat noin 11 prosenttia.

- Saamme jatkuvasti palautetta kuuntelijoilta ja katselijoilta, että usko Kristukseen kiinnostaa, vaikka kristittynä olemisen hinta esimerkiksi Iranissa ja Afganistanissa on korkea, viestintäjohtaja Ilkka Kastepohja sanoo.

 

Haitin radiotyölle lahjotettiin vajaat 7000 euroa

Suomalaiset lahjoittivat maanjäristyksestä toipuvan Haitin kristilliseen radiotyöhön 6 856 euroa. SANSA kanavoi lahjoitukset TWR:n projektiin, jonka tarkoituksena on saattaa Haitin kaksi kristillistä paikallisasemaa takaisin täyteen toimintakuntoon. Keräyksen varainhankintakulut olivat 5 prosenttia.

Haitin pääkaupungissa sijaitsevan kristillisen Radio Lumieren kolme työntekijää kuoli tammikuisessa maanjäristyksessä, ja radiostudio joutui toimimaan väliaikaisissa tiloissa. Pohjois-Haitilla sijaitseva Radio 4VEH selvisi pienemmin aineellisin tuhoin, mutta kummankin radion tarvitsema taloudellinen tuki romahti. Radio on Haitin suosituin tiedotusväline.

 

Joulukeräys tuotti lähes 57 000 euroa

SANSAn joulukeräys 2009 vainottujen kristittyjen hyväksi tuotti lähes 57 000 euroa. Varat käytetään kristillisten radio- ja televisio-ohjelmien kustantamiseksi Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan. Keräyksen varainhankintakulut olivat 8,5 prosenttia.

SANSA kustantaa Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan arabian- ja farsinkielisiä ohjelmia. Osa ohjelmista on seurattavissa myös internetin kautta. Radion, satelliittitelevision ja internetin merkitys korostuu maissa, joissa ei ole uskonnonvapautta. Monen Lähi-idän kristityn seurakuntayhteys on median varassa.

 

Raamattu kannesta kanteen -keräys tuotti yli 42 000 euroa

Raamattu kannesta kanteen -radio-ohjelman syyskeräys 2009 tuotti noin 42 400 euroa. Kampanjan tarkoituksena oli kerätä varoja SANSAn tuottaman raamatunopetusohjelman radiointikulujen kattamiseksi ja samalla tehdä tunnetuksi radiolähetystyötä. Keräyskulut olivat 6 prosenttia.

Viitenä päivänä viikossa radioitava Raamattu kannesta kanteen -ohjelma kuuluu Radio Dein, Järviradion ja Radio Kajauksen taajuuksilla sekä internetissä. Ohjelmaa kuuntelee viikoittain yli 100 000 suomalaista. Yhden puolen tunnin mittaisen ohjelman tuotanto- ja radiointikulut ovat noin 300 euroa.

Tämä sivu: SähköpostiTulosta Viimeksi päivitetty 16.08.2010 12:32