04.06.09

Jaossa kaikki hyvä - poikkeamista puhutaan

Kirkkomme pääsee otsikoihin, kun jotain äärimmäistä tapahtuu. Toimitaan toisin kuin ennen, ilmaistaan tai mitataan uskoa tai epäuskoa uudella tavalla, julkilausumaa annetaan tai siitä pidättäydytään, tiloja rakennetaan kalliilla tai niitä tuhopoltetaan...

Usein äänessä ovat reunaryhmät tai valtaapitävät. Uutisoitava riita tai mielenilmaus koskee vain pientä kansanosaa. Aina muistetaan sanoa, että vain pari hassua prosenttia kirkkokansasta osallistuu jumalanpalvelukseen.

Samaan aikaan jää kertomatta, mitä tavanomaista ja paljonko tapahtuu kaiken aikaa. Maakuntalehdissä on palstansa hiljentymistä varten, paikallislehdissä tiedot on siitä, missä Jumalan kansa on koolla.

Jääkö ihmisiltä kuitenkin huomaamatta, missä vielä palvellaan, jaetaan omasta, kutsutaan mukaan eikä rajata tai ajeta pois? Tuo tavanomainen on kuitenkin kirkolle sitä tunnusomaisinta.

Kaikki se, josta ei puhuta

Huomiotta ovat lastenohjaajat. He kokoavat suuren osan alle kouluikäisistä opetuksen pariin seurakuntien tiloihin viikoittain. Varhaisnuorisotyöntekijät jakavat lasten arkea kerhoissa, partiossa, aamunavauksissa. Ääntään eivät korota diakonitkaan. He vierailevat hoitolaitoksissa, kodeissa ja työttömien ruokailuissa tai kohtaavat mielenterveyskuntoutujia ja pitkäaikaistyöttömiä.

Nuorisotyönohjaajia ei kiitellä, saati palkita. Kirkon hittituotteesta, rippikoulusta, ollaan kyllä juhlapuheissa tohkeissaan. Todelliset monitaiturit saavat kuitenkin puurtaa ilman suurta julkisuutta, elleivät sinne pyri. Viisitoistakesäisten kanssa leireillessä eletään todeksi kirkon perinnettä ja sanomaa oma persoona ja lahjat peliin laittaen.

Kirkollisiin toimituksiin ei joskus voi olla osumatta, mutta pappien pakeilla myös sielunhoidetaan, ihan vain Jumalan sanalla, konstailematta.

Palkatuille kirkon työntekijöille löytyy työpareiksi maallikoita, luottamustoimiinkin, sekä kirkolle avuksi palvelujärjestöjä. Nämä kaikki yhdessä rakentavat jotain, mikä ei näy viestimissä, mutta jota ilman surullisten viestien, niiden uutisiksi yltävien, määrä räjähtäisi.

Radio- ja televisiojumalanpalvelusten taltioijat kattavat pöydän sadoilletuhansille suomalaisille niin harvaan asutuissa, pitkien etäisyyksien pitäjissä kuin asutuskeskittymissäkin. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajissa (SANSA) etuoikeutemme on kattaa kuuluville lisäksi raamatunopetusta, tuota harvinaiseksi käynyttä herkkua, sekä lähetystietoutta ja haastetta muutokseen evankeliumin eduksi.

Joukkoviestimien parista löytyy uskova kansa, niin että meilläkin voitaisiin tyhjien kirkkojen sijaan puhua kotikirkoista. Kirkonmenot ovat pyhisin, aina, vaikka vain radiosta kuultuina. Myös laman aikana. Silloinkin, kun ei juhlita, eikä kukaan ole kuollut. Kodeissa myös rukoillaan. Kiitos Herralle siitä.

Marjaana Kotilainen

 

Naisten nurkka, joka on julkaistu Lähde-lehdessä 24.4.2009

Kasvua tapahtuu yllättävissäkin paikoissa ja outoon aikaan. Talveksi hoidotta jätetty kasvihuone tarjosi kukkaloistoaan SANSAn naistyön koordinaattorille, joka vieraili Hannojen luona länsirannikolla. Kuva: SANSAn kuva-arkisto