Sanansaattajista kuvin
10-KERAYS_RaamattuKannestaKanteen-ohjelmalle

Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



 

Missio visio ja arvot

Missio
Evankeliumin sana Jeesuksesta Kristuksesta kaikille kansoille uskon syntymiseksi ja Kristuksen maailmanlaajuisen kirkon vahvistumiseksi.

Toiminta-ajatus
Evankeliumin välittäminen kustannustehokkaasti erityisesti sähköisten viestimien avulla kansoille, joita on muuten vaikea tavoittaa. Tätä medialähetystyötä teemme yhteistyössä kotimaisten ja ulkomaisten kumppanien kanssa kokonaisvaltaisen lähetystehtävän toteutumiseksi.

Visio
Seurakunnat pitävät medialähetystyötä olennaisena osana työtään, ja yhä useampi kristitty on sitoutunut siihen SANSAn kautta. Tämän seurauksena evankeliumi tulee kahden miljardin ihmisen ulottuville erityisesti Atlantilta Tyynellemerelle ulottuvalla leveyspiirien 10 ja 40 välisellä vyöhykkeellä. Tällä alueella asuu suurin osa ihmisistä, jotka eivät vielä tunne Jeesusta Kristusta.

Arvot

Sanaan sitoutuminen. Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatun sanassa. SANSA on nimensä mukaisesti perustettu Jumalan sanan välittämistä varten ja on olemassa sen vuoksi. Jumalan sana välittää iankaikkisen pelastuksen ja antaa arvon ihmiselle.

Toivon viesti. Evankeliumiin sisältyy toivo. SANSA suuntaa työtään niin, että toivon viesti tulee vaikeasti tavoitettavien seutujen asukkaiden ulottuville ikuisen elämän lähteeksi ja rohkeudeksi kohdata elämän haasteita.

Usko ja palvelu. Pelastus Herrassa Jeesuksessa tuo ihmiselle elämän tarkoituksen ja Jumalan antaman tehtävän. SANSA työskentelee tämän toteutumiseksi, sillä ihminen on koditon ilman oikeaa suhdetta Jumalaan.

Yhteistyö. SANSA ei voi täyttää tehtäväänsä yksin, vaan tarvitsee siihen yhteistyökumppaneita sekä kotimaassa että ulkomailla. SANSA pyrkii aktiivisesti yhteistyöhön. Jokaisen osallistuminen on arvokasta.

Avoimuus. SANSA kertoo avoimesti työn onnistumisista, haasteista ja tarpeista, jotta yhä useammalle ihmiselle osallistuminen medialähetystyöhön tulisi luonnolliseksi osaksi kristittynä elämistä. SANSA on avoin myös uusille työmuodoille ja toimintatavoille.

Tämä sivu: SähköpostiTulosta