Kevatkerays-2010-esitys
Osallistu_ja_lahjoita

Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



Putiikin ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä.
 

Marja-Liisa ja David Ezzine

Marja-Liisa ja David Ezzine ovat olleet SANSAn lähetystyössä vuodesta 1982. He asuvat Etelä-Ranskassa, jossa he tekevät kristillistä mediatyötä Pohjois-Afrikkaan. Perheeseen kuuluvat myös aikuistuneet lapset Magdalena ja David junior.

Marokkolaissyntyinen David Ezzine johtaa Studio Almorsalin työtä. Hän opettaa Raamattua arabiankielisten tv-kanavien kautta sekä tuottaa internetissä kuultavaa Armon hetki -radio-ohjelmaa. Sen lisäksi hän vastaa kuuntelijoiden yhteydenottoihin ja toisinaan tapaa heitä henkilökohtaisesti.

Toimittajakoulutuksen Suomessa saanut Marja-Liisa Ezzine on kotoisin Kauhajoelta. Marja-Liisa huolehtii Studio Almorsalin talous- ja viestintäasioista, minkä lisäksi hän avustaa etenkin naiskuuntelijoiden jälkihoitotyössä. Studiossa työskentelevät myös marokkolaiset Sara ja Brahim, jotka ovat SANSAn tukemia kansallisia työntekijöitä.

Armon hetki on evankelioiva ohjelma, jossa käsitellään kristinuskon perusteita sekä Pohjois-Afrikan ajankohtaisia asioita Raamatun valossa. Ohjelmaan tulee kuuntelijapalautetta eniten Algeriasta. Puhelinsoittoja ja kirjeitä tulee myös Marokosta, Tunisiasta sekä useista Euroopan maista. Ohjelman tyypillinen kuuntelija on 17–35-vuotias nuori.

Tämä sivu: SähköpostiTulosta Viimeksi päivitetty 15.03.2010 09:21