Sanansaattajista kuvin
10-KERAYS_RaamattuKannestaKanteen-ohjelmalle

Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



 

Lähetysjohtajan kirje 1/2010

Maailmaa koettelevan talouskriisin ja monenlaisten epävarmuutta luovien uhkakuvien keskellä Herramme Jeesuksen syntymä, häntä kumartamaan tulleet tietäjät ja Jeesuksen kaste kiteytyvät kristikunnassa loppiaisen sanomaksi, joka muistuttaa meitä kirkon ja jokaisen kristityn lähetystehtävästä.

Jumalan johdatukseen ja huolenpitoon luottaen saamme uuden vuoden alkaessa katsoa rohkeasti tulevaisuuteen. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) on mukana radiolähetystyössä 39 kielellä ja televisiotyössä kolmella kielellä. 11 lähetystyöntekijäämme toimivat viidessä maassa.

Kiitollisina aloitamme vuonna 2010 radiotyön kahdella uudella kielellä. Niistä ensimmäistä, khariaa, puhuu noin 300 000 intialaista. Viikoittaiset 15 minuutin ohjelmat tuottaa luterilainen Gossner-kirkko (GELC) ja ne radioi Intian TWR. Pääosa kharia-heimosta asuu Jharkhandin osavaltiossa ja saa toimeentulonsa maataloudesta. Khariat palvovat monia jumalia ja henkiä.

Entuudestaan SANSA tukee Jharkhandiin radioitavia ohjelmia kurukhin ja mundarin kielillä. Taannoin tapaamani Gossner-kirkon piispan Nelson Lakra kertoi, että radio on Intiassa hyvin rohkaiseva työmuoto, ja se tukee kirkon kokonaisvaltaista sanomaa. Monet ihmiset kertovat oppineensa tuntemaan Jeesuksen radio-ohjelmien kautta. Kirkko saa paljon yhteydenottopyyntöjä ohjelmien seurauksena. Radio välittää sekä evankeliumia että tietoa, joka auttaa taistelussa köyhyyttä vastaan.

Khariankielisten ohjelmien tukeminen vahvistaa SANSAn yhteyttä Intian luterilaisiin kirkkoihin. Tästä esimerkkinä on yhdessä niiden kanssa Chennaissa tänä vuonna järjestettävä viestinnän työpaja.

Toinen uusi kohde on Kambodžassa pääkieli khmer, jota puhuu noin 13 miljoonaa ihmistä. Kambodža on yksi maailman köyhimmistä maista. Pitkää ja loistavaa menneisyyttä himmentävät 1900-luvun kärsimykset. Punakhmerien hirmuhallinto surmasi 1970-luvulla joka seitsemännen kambodžalaisen. Nyt naisia on väestöstä miehiä enemmän, ja väkivalta on koskettanut jokaisen sukua.

Kambodžalaisista 95 % on buddhalaisia, muut uskonnot ovat pieni vähemmistö. Koko Raamattu käännettiin khmerin kielelle 1954, ja Kambodžan kristityt saivat laillisen aseman 1990. SANSA tukee khmerinkielistä Naiset toivon lähteellä -ohjelmaa. Puolen tunnin ohjelma radioidaan lauantaisin Krusa FM -radioaseman kautta, joka saavuttaa noin 60 % maan väestöstä.

Ohjelmaa jonkin aikaa kuunnellut Large Vanna kirjoittaa: "Asun Stung Hawissa Kompong Somin maakunnassa ja käyn metodistikirkossa. Olin ennen buddhalainen ja kävin säännöllisesti palvomassa Buddhaa temppelissä. Vihasin kristittyjä katkerasti enkä halunnut olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Aloin kuitenkin kuunnella Naiset toivon lähteellä -ohjelmaa ja huomasin, että siitä on paljon hyötyä meille naisille. Opetuksenne auttavat ja rohkaisevat minua. Kuunneltuani ohjelmianne tutustuin kristittyihin naapureihini ja huomasin, miten ihania ihmisiä he ovat. He osoittivat rakkautta ja rohkaisivat minua aina kun tarvitsin apua. Nyt olen kristitty, eivätkä muut naapurini enää pidä minusta, koska uskon Herraan. Jatkossakin kuuntelen ohjelmaanne."

Kiitän Jumalaa siitä, että Sinä olet esirukouksin ja lahjoin rohkaisemassa kanssamme uusia intialaisia ja kambodžalaisia radiokuuntelijoita löytämään uskon Jeesukseen. Rukoilkaamme yhdessä, että sanoma hänestä tavoittaisi kaikki, jotka etsivät Jumalan rakkautta. Rukoilkaamme, että tuskaa kärsivät ja kaipaavat sydämet saisi täyttää ilo ja toivo.

Lähetysterveisin ja siunattua uutta vuotta toivottaen,

Juha Auvinen
Lähetysjohtaja

Tämä sivu: SähköpostiTulosta