Suurtyöttömyyteen, lahjontaan, vallan väärinkäyttöön, sortoon, vapauksien rajoittamiseen ja ruoan kallistumiseen kyllästyneet tunisialaiset sysäsivät liikkeelle tapahtumasarjan, joka ruokkii muutosvaatimuksia kaikkialla Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän arabimaissa. Kukaan ei tiedä, mihin tapahtumat johtavat.
Yhdistäviä tekijöitä näille maille ovat arabian kieli, islam ja nopea väestönkasvu. Pohjois-Afrikan maiden - Marokon, Algerian, Tunisian, Libyan ja Egyptin - yhteenlaskettu asukasmäärä on noin 170 miljoonaa. Alueen väestöstä jopa 65 prosenttia on alle 30-vuotiaita. Tämän "nuorisopullistuman" on jo kauan pelätty puhkeavan levottomuuksina.
Toisin paikoin jopa 60 prosenttia ihmisistä on luku- ja kirjoitustaidottomia. Jääminen vaille opiskelupaikkaa tai koulutusta vastaavaa työtä ja säännöllistä toimeentuloa on ajanut nuoret usein köyhyyteen ja epätoivoon. Näissä oloissa monet ovat pettyneet paisti maansa johtoon myös islamiin. Toiset taas ovat turvautuneet ääri-islamilaisuuteen. Monet pohjoisafrikkalaiset ovat lähteneet ulkomaille etsimään parempaa elämää.
Siitä huolimatta, että islam on alueen hallitsevin uskonto ja kulttuurimuoto, myös kristinuskolla ja juutalaisuudella on Pohjois-Afrikassa merkittävä asema. Kristillisen vähemmistön pääosan muodostavat vanhat idän kirkot, joista useimmat saivat alkunsa jo ensimmäisten vuosisatojen aikana. Pohjois-Afrikasta tulivat muun muassa merkittävät kirkkoisät Tertullianus (155-230), Cyprianus (n. 200-258) ja Augustinus (354-430).
Kristinusko oli ollut vuosisatoja Rooman imperiumin virallinen uskonto, kun islam 600-luvulla syntyi ja levisi nopeasti Arabian niemimaalta Pohjois-Afrikkaan. Tähän päivään vaikeissa oloissa selviytyneille kirkoille on ominaista se, että ne ovat säilyttäneet kristinuskon keskeisimmät totuudet.
Ihmisoikeudet ja uskonnon harjoittamisen mahdollisuudet - islamia lukuun ottamatta - ovat kaikkialla Pohjois-Afrikassa enemmän tai vähemmän rajoitettuja. Julkisilla paikoilla evankeliointi on lakien mukaan kielletty, mutta kodeissa ja kirkoissa se on mahdollista. Seurakuntien tiedetään osoittaneen kasvun merkkejä. Jokainen syntyvä lapsi rekisteröidään automaattisesti perheensä uskontoon. Sen vuoksi muslimina tai kristittynä oleminen on kuulumista yhteiskunnalliseen ja usein myös kansalliseen ryhmään.
Yhtä lailla noin 15 miljoonaa haamilaisiin alkuperäiskansoihin kuuluvaa berberiä on jäänyt arabiväestön ja arabinationalismin jalkoihin. On vaikea ennustaa, mikä vaikutus mahdollisella demokratian lisääntymisellä on pohjoisafrikkalaisten vähemmistöjen elämään.
Tunisian tapahtumat osoittivat, mikä voima medialla, erityisesti internetillä, on myös Pohjois-Afrikassa. Alueella on paljon radioita, ja ne ovat hinnaltaan edullisia. Lähes joka talon katolla on satelliittitelevisiolähetyksiä vastaanottava lautasantenni.
Omaa muutosviestiään ovat jo vuosia välittäneet kristilliset arabiankieliset radio- ja televisio-ohjelmat sekä nettisivustot. Nämä ovat joskus jopa ainoa keino rohkaista Pohjois-Afrikassa vähemmistönä eläviä kristittyjä uskossaan, antaa heille ääni ja parantaa heidän asemaansa yhteiskunnassa.
Alueella pysyvästi asuvilla kristityillä on todennäköisesti parhaimmat mahdollisuudet edistää myös kristittyjen ja muslimien keskinäistä ymmärrystä. Tämä lisää toivoa ja rohkeutta toimia oikeudenmukaisuuden ja rauhan hyväksi.
Minne olet menossa, Pohjois-Afrikka?
Juha Auvinen
lähetysjohtaja
Pääkirjoitus, joka on julkaistu Lähde-lehdessä 28.1.2011
Tämä sivu: 
