21.02.08
Yhteisellä lähetysstrategialla on kiire. Viime syksyn ja alkuvuoden aikana on nähty merkkejä siitä, että ainakin joissain seurakunnissa on kyllästytty odottamaan. Taustalla on pettymys aikaisempien kirkon lähetystyötä pohtineiden työryhmien kyvyttömyyteen saavuttaa yksimielisyys. Painetta ovat lisänneet järjestöjen erilaiset kannat eräisiin kirkon päätöksiin. Viestinsä vahvistamiseksi muutamat seurakunnat ja seurakuntayhtymät ovat muuttaneet lähetystyön ja kansainvälisen diakonian talousarviomäärärahojen jakoperusteita. Lähetysstrategiaa valmistelevan toimikunnan onkin paneuduttava myös näihin perusteisiin ja ohjeistettava niistä seurakuntia.
Toivoa strategian onnistumisesta antaa se, että työskentelyn keskuksessa on työn sisältö. Ensiksi on paneuduttu kirkolle annettuun lähetystehtävään ja sen ymmärtämiseen. Kirkko on olemassa ja elää siitä, että se on lähetetty. Lähetettynä olemiseen kuuluvat sekä Kristuksen ainutlaatuisuutta korostavan evankeliumin julistaminen siellä missä häntä ei vielä tunneta että hänen esimerkkinsä mukainen toiminta köyhien, sairaiden, sorrettujen ja syrjäytyneiden hyväksi sekä rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta.
Toiseksi on tarkasteltu toimintaympäristön muutoksia niin maailmalaajuisesti kuin koti-Suomessa ja seurakunnissa. Kolmanneksi on etsitty yhteisiä toimintaperiaatteita. Niistä vallitseekin jo varsin suuri yksimielisyys. Vasta näiden jälkeen, jo tänä keväänä, tulevat pohdittavaksi rakenteet.
Tammikuun lopulla Kirkon lähetysneuvottelussa Jyväskylässä puhunut Peura valotti kolmea rakennevaihtoehtoa: Nykyinen malli merkitsee lähetysjärjestöjen riippumattoman toiminnan jatkamista, yhden toimijan malli voimakasta keskittämistä ja sopimukseen perustuva malli sitoutumista yhteiseen strategiseen suunnitteluun ja arviointiin.
Nykymallissa Kirkon lähetystyön keskuksen (KLK) ja hiippakuntien ohjaava rooli jää ohueksi ja seurakunnat tekevät toisistaan poikkeavia itsenäisiä ratkaisuja. Kirkon virallisten lähetysjärjestöjen asema menettää vähitellen merkitystään tai se otetaan uudelleen arvioitavaksi.
Yhden toimijan malli merkitsee joko kirkon lähetyksen rakentamista jonkin olemassa olevan järjestön pohjalle tai lähetysjärjestöjen erittäin läheistä yhteistyötä. Vahvasta keskittämisestä on kuitenkin esimerkkejä vain USA:n ja Ruotsin luterilaisista kirkoista, ja jäljet pelottavat. Ratkaisu ei edistä kirkon lähetystehtävän toteuttamista.
Sopimukseen perustuvassa yhteistyömallissa sovitaan kirkkoa ja lähetysjärjestöjä sitovista oikeuksista ja velvollisuuksista. Taustana on yhteiset tavoitteet ja toimintaperiaatteet sisältävä kirkon lähetysstrategia. Yhteistyömallissa kirkon keskushallinnossa on riittävin voimavaroin varustettu yksikkö, joka johtaa ja koordinoi kirkon lähetystyötä. Yksikön johtokunnassa hiippakunnilla ja seurakunnilla on enemmistöasema.
Kirkon lähetysstrategian luomisessa ja oikean toimintatavan löytämisessä tarvitaan sekä vahvaa teologista työskentelyä että avoimuutta uusille vaihtoehdoille. Tarvitaan näkyä siitä, että lähetystyö toteutuu siellä missä evankeliumia pidetään esillä, Jumalan sanaa opetetaan ja lähimmäistä palvellaan. Tarvitaan myös realistista ymmärrystä, että käytännössä kirkko tarvitsee lähetystehtävänsä toteuttamiseen sopimuskumppaneita, valtuuttamiaan järjestöjä, ja niiden osaavia ja motivoituneita työntekijöitä. Kysymys ei ole ulkoistamisesta vaan työnjaosta yhteisen lähetystehtävän toteuttamiseksi mahdollisimman laajasti, monipuolisesti ja tehokkaasti.
Juha Auvinen
lähetysjohtaja
Tämä sivu: 
