19.12.08
Pääkirjoitus: Jumala ihmiseksi
Anselm kirjoittaa: ”Tämän
kysymyksen viskaavat eteemme epäuskoiset ja pilkaten väittävät kristillistä
yksinkertaisuutta hullutukseksi, ja toisaalta monet uskovatkin sitä mielessänsä
mietiskelevät. Kysymys kuuluu: Mistä syystä tai mistä välttämättömyyden pakosta
Jumala on tullut ihmiseksi ja, niin kuin uskomme ja tunnustamme, kuolemallaan
jälleen antanut maailmalle elämän...”
Sittemmin Canterburyn arkkipiispaksi
päätyneen Anselmin kirja ei ole joulukertomus, vaan keskittyy kristillisen
uskon ydinkohtaan, Kristuksen sovitustyöhön.
Jumalan ihmiseksi
tulemisesta puhuu oikeastaan koko Raamattu, erityisesti Uusi testamentti. Jo yli
tuhat vuotta ennen Anselmin pohdintoja apostoli Paavali kirjoitti: ”Kristus on
tullut vahvistamaan isille annetut lupaukset osoittaakseen, että Jumala pysyy
sanassaan.” (Room. 15:8)
Tähän rikkinäiseen,
rakkaudettomaan maailmaan itse Jumala siis syntyi ihmiseksi. Hän on se, josta
enkeli ilmoitti Betlehemin paimenille noin kaksi tuhatta vuotta sitten: ”Tänään
on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”
Ihmisen muodon ottaneen
Herramme läsnäolosta me saamme voimaa ja rohkaisua. Hän tuli kantamaan meidän
kipumme, ottamaan taakakseen sairautemme. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä
olisi rauha. Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Hän kukisti
synnin, kuoleman ja pahan vallan. Ei ole mitään, mitä Vapahtajamme ei tuntisi
ja tietäisi, ei mitään, missä hän ei tarjoaisi turvaa ja lohdutusta. Ei ole sellaista
pimeyttä, jota hänen kirkkautensa ei valaisisi.
Tällainen on joulun lapsi,
jota ihailemme seimessä, mutta joka jo siinä on enemmän kuin lapsi – itse
Jumala, taivaan ja maan Herra. Hän syntyy keskellemme tänäkin jouluna. Hän
muuttaa ahdistavan arjenkin keskellä elämän elämisen arvoiseksi. Vielä on
niitä, jotka eivät ole hänestä kuulleet. Niinpä hänestä on kerrottava yhä
uudestaan ja uudestaan.
Paavali jatkaakin: ”Hän on
tullut myös, jotta muut kansat saisivat ylistää Jumalaa hänen laupeudestaan,
niin kuin on kirjoitettu: - Siksi ylistän sinua kansojen keskellä, laulan
kiitosta sinun nimellesi. Ja edelleen: - Riemuitkaa, kansat, yhdessä hänen
kansansa kanssa. Ja vielä: - Kiittäkää Herraa, kaikki kansat! Ylistäkää häntä,
kansakunnat! Jesaja taas sanoo: - Iisain juuresta nousee verso, joka kohoaa
kansojen hallitsijaksi. Häneen kansat panevat toivonsa. Toivon Jumala
täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän
Hengen voimasta olisi runsas toivo.” (Room. 15:9–13)
Me saamme iloita ja
kiittää tästä lahjasta, ihmiseksi tulleesta Jumalasta. Saamme kertoa toivon
sanomaa hänestä myös toisille, onhan Kristus itse käskenyt tehdä kaikki kansat
opetuslapsikseen.
* * *
Radiolähetysjärjestö
Sanansaattajien puolesta ja omasta puolestani toivotan kaikille työmme
ystäville ja tukijoille sekä yhteistyökumppaneille ja -seurakunnille Jumalan
siunaamaa ja rauhallista Vapahtajamme syntymäjuhlaa sekä toivorikasta uutta
vuotta.
Juha Auvinen
lähetysjohtaja