11.12.07
Suomen historia voisi olla toisenlainenkin. Saamme olla kiitollisia itsenäisyyden ajasta, joka on monella tavalla koitunut siunaukseksi. Maamme on muuttunut pohjoisesta kalevalaisesta lintukodosta moderniksi, kansainvälistyneeksi ja teknistyneeksi tietoyhteiskunnaksi. Sinänsä tärkeä taloudellis-tekninen kehitys on tosin tapahtunut osittain muiden arvojen, kuten yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden kustannuksella. Talvisodan Kaveria ei jätetä -henki on kovilla tämän päivän maailmassa.
Suomalaiset ovat vaaroissa ja vaikeuksissa turvautuneet paitsi sisuunsa myös kaikkivaltiaan Jumalan apuun. Tämä on nähty niin sotien aikana, laman kouraistessa kuin suuronnettomuuksien kohdatessa. Ahdistus on ajanut yhteen ja pyytämään apua sieltä, mistä se voidaan löytää. Muistutuksena tästä on Jokelan koulutragedia, joka sai ihmiset hakeutumaan kirkkoihin ja saamaan lohdutusta Jumalan sanasta ja lupauksista sekä etsimään kanssaihmisiä, ammattilaisia ja vapaaehtoisia, joilla on korvat kuulla, sydäntä kohdata toisen tuska ja halu kulkea rinnalla.
Monista ongelmistakin huolimatta voimme olla ylpeitä maamme hyvinvoinnista, rauhasta, turvallisuudesta ja vapaudesta. Niitä muualla maailmassakin kaivataan ja arvostetaan. Suomesta on tullut myös noin 122 000 alkujaan muunmaalaisen koti.
Maassamme käytetään yli 60 eri kieltä, kun laskentaperusteena on että jokaista niistä puhuu vähintään sata täällä asuvaa. Kotimaisten kielten jälkeen kolmannella tilalla on venäjä, kuudennella somalia, kahdeksannella arabia ja kymmenennellä albania. On ennustettu, että ulkomaisen työvoiman määrä Suomessa kasvaa voimakkaasti.
Kansainvälistyminen merkitsee monikulttuurisuutta ja monia eri uskontoja. Kirkko ja seurakuntien eri työmuodot ovat tärkeässä asemassa maahanmuuttajien kotouttamisessa suomalaiseen uskonnolliseen ja kulttuuriseen maisemaan. Sillanrakentajan rooli ei ole helppo moniarvoistuvassa yhteiskunnassa.
Erääseen radio-ohjelmaan soittaneilta kuuntelijoilta kysyttiin, mitä isänmaa heille merkitsee. Yhdelle soittajalle se kiteytyy sanoihin Jumala, koti, isänmaa. Aivan kaikkien kantasuomalaisten arvot eivät heijastele samaa näkemystä. Äskettäin julkaistun arvotutkimuksen mukaan enää 68 prosenttia suomalaisista määrittelee itsensä ”mieluiten kristityiksi”. Kristillisiin kirkkoihin kuitenkin kuuluu noin 85 prosenttia väestöstä. 56 prosenttia kansasta kutsuu itseään perusluterilaisiksi.
Lähes neljäsosa suomalaisista uskoo kaikkien uskontojen opettavan samaa ikuista totuutta. Joka seitsemäs suomalainen ajattelee, että uskonnot sisältävät tärkeitä inhimillisiä arvoja, vaikka ne pohjautuvat epätosiin uskomuksiin. Vain kuusi prosenttia uskoo totuuden löytyvän vain yhdestä uskonnosta. Tutkijat sanovat tämän tarkoittavan, että suomalaiset suhtautuvat uskontoon avarasti. Viime vuonna 35 000 suomalaista jätti kirkon.
Näin siis itsenäisessä ja vapaassa Suomessa, jossa on saatu esteittä kertoa ja opettaa Jumalasta ja hänen suurista teoistaan. Suomen kristillinen arvopohja murenee sisältäpäin, ei ulkoisten uhkien tai paineiden edessä. Yltäkylläisyyden keskellä luovutaan helposti kristinuskon keskeisistä totuuksista tai ne suhteellistetaan yleiseksi new age -henkiseksi uskonnollisuudeksi, jossa kaikki totuudet ovat yhtä tosia.
Monissa muissa maissa miljoonat ihmiset janoavat kuulla yksinkertaista, mutta mullistavaa sanomaa Jumalasta, joka tuli ihmiseksi. Ehkä radion, satelliittitelevision ja Internetin kautta myös ”ne, joille ei ole kerrottu hänestä, tulevat näkemään, ne, jotka eivät ole kuulleet, tulevat ymmärtämään” (Room. 15:21). Joulun sanoma kuuluu kaikille kansoille, myös itsenäisyyttään juhliville suomalaisille: ”Teille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra!”
Juha Auvinen
lähetysjohtaja
Tämä sivu: 
