Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



 

Pääkirjoitus: Hengen tuulet puhaltavat Mongoliassa

Hän pyysi Vilhelm-munkin välityksellä, että paavi lähettäisi lisää lähetystyöntekijöitä Mongoliaan. Ikävä kyllä pyyntöön ei suostuttu ja näin menetettiin suuri tilaisuus tehdä lähetystyötä.

Tuohon aikaanhan käytettävissä ei ollut nykyajan joukkoviestimiä, ei radiota tai televisiota, internetistä puhumattakaan. Meni satoja vuosia ennen kuin evankeliumi pääsi leviämään Itä- ja Keski-Aasiassa 1800- ja 1900-luvuilla. Keskiaikainen maailman suurin valtakunta, joka ulottui Kiinasta ja Koreasta Keski-Eurooppaan, oli jo aikaa sitten kutistunut lääneiksi vieraan, kiinalaisen vallan alla. Buddhalaisuus ja shamanismi olivat uskontoja, joita käytettiin myös poliittisiin päämääriin.

Viime vuosisadalla neuvostojohtoinen marxilais-stalinistinen kommunismi pimitti Mongolian 70 vuodeksi. Poliittinen murros johti demokratisoitumiseen ja maan itsenäisyyteen 1990-luvun taitteessa. Perustuslain mukaan buddhalaisuus, shamanismi ja islam ovat siellä valtauskontoja, mutta kansalaisille taataan tiettyjä uskonnollisia vapauksia edellyttäen että ”vieraat uskonnot” eivät vaaranna kansallista turvallisuutta.

Aikaisemmin kristinuskolta lähes täysin suljetussa Mongoliassa on alle kahdessa vuosikymmenessä tapahtunut suuria. Vuonna 1990 siellä tiedettiin olevan neljä mongolikristittyä. Nyt heitä on arviolta 40 000, ja seuraavan vuosikymmenen aikana kasvun ennustetaan olevan kymmenkertainen. Kristillisiä seurakuntia on syntynyt pääkaupungin Ulaanbaatarin lisäksi kaikkiin tärkeimpiin keskuksiin ympäri maata. Maan ikärakennetta noudattaen seurakuntien jäsenet ovat nuoria.

Ulaanbaatarissa seitsemän vuoden ajan toiminut kristillinen perheradio Wind-FM saavuttaa noin viidenneksen pääkaupungin 1,2 miljoonasta asukkaasta. Lisäksi ohjelmat kuuluvat Hentii- ja Bulgan-lääneissä, ja tavoitteena on laajentaa asteittain koko maahan. Vastavihityssä uudessa radiotalossa on vahva suomalaisten rakentajien kädenjälki.

Monet materiaalit, rakenteet ja laitteet ovat peräisin Suomesta, ja vapaaehtoiset täältä ovat viiden vuoden aikana tehneet yhteensä 40 miestyövuotta. Radiotalohanke on ollut Suomen kristittyjen, seurakuntien ja järjestöjen yhteinen ponnistus yhdessä kansainvälisen radiolähetysjärjestö Far East Broadcasting Companyn (FEBC) ja Wind-FM:n mongolialaisen henkilöstön kanssa.

Radiotalon ohjelmatuotanto on jatkunut koko rakennusprojektin ajan, osin vuokratiloissa. Tammikuun 2003 tulipalon tuhkasta on noussut toimiva ja ajanmukainen rakennus, josta avajaisjuhlallisuuksissa voitiin vain osoittaa kiitos Jumalalle. Hänen varassaan ja johdatuksessaan karu maa saa kuulla ja tuntea Hengen tuulen puhalluksen Radio Windin ääniaalloilla.

Yhteiskunnassa, joka elää voimakasta murrosta, tarvitaan evankeliumia ja siitä nousevien arvojen opetusta. Radio-ohjelmat kylvävät siementä, avaavat sydäntä ja tukevat nuoria mongolikristittyjä ja -seurakuntia kasvamaan uskossaan ja kristittynä elämisessä.

Maan viidenneksi kuunnelluin radiokanava ei ole merkityksetön toteuttaessaan tätä tehtävää.
Olemme kiitollisia siitä, että Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) saa olla mukana Mongolian hengellisessä heräämisessä ja varustamisessa Radio Wind-FM:n rinnalla. Tuuli puhaltaa missä tahtoo ja erämaa herää eloon.

Juha Auvinen
lähetysjohtaja


Tämä sivu: SähköpostiTulosta