26.03.10
Raamatussa kristillistä kirkkoa kutsutaan Kristuksen ruumiiksi. Ruumiissa on monta jäsentä, joilla jokaisella on tärkeä tehtävänsä ja paikkansa. Niistä mikään ei tule toimeen ilman toista. Ja pää on Kristus.
Evankeliumin synnyttämän ja elähdyttämän kristillisen kirkon tulisi olla harmoninen yhteisö, jossa ilo ja yhteys, keskinäinen kunnioitus ja jakaminen, toinen toisensa tukeminen, oikeudenmukaisuus, rauha ja rakkaus vallitsevat. Jos yksi ruumiin jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin. Jos yksi jäsen saa kunniaa, iloitsevat sen kanssa kaikki muutkin.
Tänään todellisuus on toisenlainen. Maanpäällinen Kristuksen ruumis kärsii itsekkyyden, eripuraisuuden, jakautuneisuuden, epäuskon ja pahuuden kourissa.
Miljoonat Kristuksen nimeä kantavat kärsivät uskonsa tähden. Mestarinsa tavoin heitä pilkataan, häväistään, vangitaan, pahoinpidellään ja surmataan. Heitä estetään kokoontumasta yhteen palvelemaan Jumalaa, heidän Raamattunsa takavarikoidaan. Heidän omaisuuttaan tuhotaan, heiltä riistetään ihmisarvo, kansalaisoikeudet ja yhteiskunnallinen asema.
Tuhannet Kristuksen ruumiin jäsenet, kirkot ja seurakunnat, kärsivät koulutetun työvoiman ja sitä kautta hengellisen opetuksen ja kasvatuksen puutteesta. Monilta kirkoilta ja seurakunnilta puuttuvat ulkoiset ja aineelliset toimintaedellytykset. Nuoret kirkot ovat vailla voimavaroja, joilla saisivat evankeliumin useampien ihmisten ulottuville. Kaksi kolmesta ihmisestä maailmassa ei vielä tunne Kristusta.
Toiset Kristuksen ruumiin jäsenet ovat menettäneet kiinnostuksensa sisariensa ja veljiensä kärsimyksiä kohtaan. Uskonsa tähden vainotut eivät herätä myötätuntoa kirkkorukouksia enempää. Köyhyyden keskellä eläville lahjoitetaan usein vain liiasta. Lähimmäisten avuksi lähtijöitä on yhä harvemmassa.
Kristuksen ruumista repivät oppikiistat, erilaiset raamatuntulkinnat ja suoranaiset vääryydet. Kirkkojen sisälle pesiytyneet pedofiliaskandaalit ja kirkkojen jakautunut suhtautuminen naispappeuteen ja homoseksuaalisuuteen hajottavat niin paimenet kuin lampaat eri leireihin. Rajalinjat jyrkkenevät, otteet kovenevat, oikeassa olemisen pakko kasvaa. Luotu luulee olevansa kaiken mitta. Kuka muistaa Kristuksen sanat "minä olen viinipuu, te olette oksat"? Kuka tyytyy siihen, että Kristus on seurakunnan pää?
Kun inhimillinen viisaus, itsekkyys ja vallanhalu kasvavat, ihmisten omat arvostukset ja asialistat tulevat tärkeämmiksi kuin Jumalan tahto. Etiikka ajaa evankeliumin edelle. Lähimmäisenrakkaudesta puhuva unohtaa, kuka rakasti ensin, ja kuinka paljon.
Katse on suunnattava Kristukseen. Hänen haavansa ovat ihmisten lyömiä haavoja, hänen kipunsa ovat ihmisten aiheuttamia kipuja. Kärsivän Kristuksen kasvoissa näkyy itsensä Jumalan läsnäolo. Kristus voitti synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. Hän kärsi, kuoli ja nousi kuolleista koko maailman ja jokaisen ihmisen tähden. Hänen kasvojensa katseleminen eheyttää ja parantaa. Uskon kautta syntyy yhteys häneen ja toisiin.
Juha Auvinen
Lähetysjohtaja
Pääkirjoitus on julkaistu Lähde-lehdessä 26.3.2010
Tämä sivu: 
