18.06.10
Edinburghin lähetyskonferenssissa 1910 tehtäväksi asetettiin viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan. Edelleen 2010 on saavuttamattomien kansojen ryhmiä eri puolilla maailmaa. Sanoman vieminen heidän ulottuvilleen on sadassa vuodessa kuitenkin tullut mahdolliseksi parantuneiden liikenneyhteyksien sekä radion, television, internetin ja muiden viestintävälineiden vuoksi.
Sadan vuoden aikana maailmassa on tapahtunut suuria kriisejä ja muutoksia: kaksi maailmansotaa, siirtomaiden itsenäistyminen, kylmän sodan päättyminen, lisääntyneet konfliktit, vainot ja kilpailu kannattajista suurten maailmanuskontojen, erityisesti kristinuskon, islamin ja hindulaisuuden välillä, sotaisan ateismin nousu sekä Euroopan kristillisyyden hiipuminen.
Samaan aikaan on kaikissa maanosissa syntynyt itsenäisiä kansallisia kirkkoja ja paikallisia seurakuntia. Perinteisillä lähetysalueilla, erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja osissa Aasiaa, kristittyjen määrä on ylittänyt vanhan kristikunnan väkimäärän. Vuonna 2010 on eteläisellä pallonpuoliskolla kristittyjä yhteensä 1 385 miljoonaa eli 63,7 prosenttia kaikista kristityistä. Pohjoisen pallonpuoliskon 787 miljoonaa kristittyä edustavat 36,3 prosenttia maailman kaikista kristityistä. Eteläisen pallonpuoliskon kristittyjen vaikutus eri puolilla maailmaa kasvaa. Tällä on yhä enemmän merkitystä kaikessa yhteisessä toiminnassa. Lähetystyötä ja muuta kirkkojenvälistä yhteistyötä tapahtuu kaikkialta kaikkialle.
Kristittyjen 33 prosentin osuus maailman koko väestöstä on tänään lähes sama kuin se oli vuonna 1910. Tässä mielessä lähetystyö ei ole menestynyt odotetulla tavalla. Syitä siihen on etsittävä ja parempia toimintatapoja ja strategioita on kehitettävä yhteisvoimin.
Evankeliumin vieminen kaikkeen maailmaan edellyttää laajapohjaista kumppanuutta. Viime vuosina Lausannen liikkeen ja Maailman evankelisen allianssin yhteyksissä on esiintynyt läheisempää koordinaatiota ja yhteisiä painotuksia Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) jäsenkirkkojen lähetysliikkeen kanssa. Kuitenkaan monet evankelikaaliset, helluntailaiset, uus-helluntailaiset kirkot ja liikkeet - ennen kaikkea parakirkolliset ryhmät - eivät vielä ole omaksuneet Edinburghin 1910 näkyä ekumeenisesta järjestyksestä, jolla tarkoitetaan kumppanuutta ja yhteisiä pelisääntöjä lähetystyössä. Edinburgh II:ssa näytti nyt mahdolliselta edistää kumppanuutta laajempien verkostojen kesken ja jättää historiaan ongelmat, jotka ovat estäneet ilmaisemasta yhteistä kaikkia kristittyjä koskevaa kutsua lähetys- ja evankelioimistyöhön.
Evankelikaalisten ja KMN:n jäsenkirkkojen lähetysliikkeet ovat molemmat omaksuneet lähetyksen holistisen, kokonaisvaltaisen ymmärtämisen: lähetystyössä on otettava huomioon koko ihminen hänen kaikkine tarpeineen. Tässä asiassa varsin pitkä toisistaan etääntymisen aika on jäänyt taakse.
Kaikkien kristittyjen yhteisen lähetystehtävän täyttämisen tiellä ovat vielä kirkkoa ja seurakuntaa koskevat kysymykset. Miten ymmärretään kirkko, ja se miten se on perustettu, ja mitkä ovat sen saamat toimeksianto ja valtuutus sekä organisoitu muoto. Kirkolla on omasta olemuksestaan käsin vastuu lähetyksestä alueellaan, ja muilla on vapaus tehdä lähetystyötä samalla alueella. Miten saataisiin aikaan alueen kokonaan kattava lähetystyö, jossa yhteinen todistus vahvistuisi? Se, löytyykö näihin kysymyksiin vastauksia Kapkaupungissa, jää nähtäväksi.
Juha Auvinen
Lähetysjohtaja
Pääkirjoitus, joka on julkaistu Lähde-lehdessä 18.6.2010
Tämä sivu: 
