Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



 

Lähetysjohtajan kirje syyskuussa 2007

Palasimme juuri Venäjältä, jossa saimme tutustua Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon työhön Pietarissa ja sen ympäristössä. Matkaan sisältyi myös vierailuja ortodoksissa kirkoissa ja muun muassa Pietarissa sijaitsevassa uskontojen museossa.

Venäjällä kristinuskolla on syvät juuret ja pitkä historia. Siitä kertovat muun muassa monet pietarilaiset nimet ja lukuisat loistokkaat kirkot, joita oli tapana rakentaa jonkin merkittävän tapahtuman muistoksi. Noin 70 vuoden ateistinen aika on kuitenkin jättänyt traumaattiset jälkensä koko kansakunnan elämään. Viimeisen 15 vuoden aikana myös kirkollinen elämä on saanut elpyä ja voimistua.

Koskettavaa oli nähdä kovia kokeneiden inkeriläisvanhusten usko ja luottamus Jumalan huolenpitoon. Hän on varjellut ja johdattanut kärsimysten ja menetystenkin keskellä. Tänään hänen armostaan voi myös kiittää. Jumala tekee työtään Inkerin kirkossa ja se saa yhä enemmän venäjänkielisiä jäseniä.

Lapset ja nuoret vanhempineen tulevat mukaan, uusia työntekijöitä koulutetaan ja varustetaan. Radio- ja televisio-ohjelmat, sekä suomen- että venäjänkielinen kirkon lehti tavoittavat ja ohjaavat ihmisiä kirkon yhteyteen ja Kristuksen tuntemiseen. Kirkkorakennuksia on palautettu niiden oltua välillä muussa käytössä ja kunnostettu Herran huoneiksi, rukouksen ja ylistyksen paikoiksi.

Venäläinen 1700-luvun lopulla elänyt munkki Serafim Sarovilainen neuvoi: ”Jos haluat saada sielusi sisäisen asunnon rakennetuksi, varusta tarpeelliset rakennusaineet valmiiksi, niin että taivaallinen arkkitehti voi aloittaa työnsä. Jotta asunto olisi valoisa, jotta taivaan valo pääsisi sisään, siinä on oltava ikkunoita, viisi aistiamme. Kristus itse on ovi, kuten hän sanoi (Joh. 10:7), ja hän itse suojelee sekä asuntoa että sen asujaa.”

Serafim neuvoo, että ”kun rukoilet, sulje silmäsi hetkeksi ja yritä keskittää hengelliset voimasi. Jos väsyt, nosta katseesi ikoniin tai palavaan tuohukseen.” ---  ”Tällä tavoin rukoukseen keskittyessään sydän löytää sisimmästään sen hengellisen lämmön, joka tulee itse Kristuksesta ja täyttää ihmisen koko olemuksen rauhalla ja ilolla.” 

”Sitä mukaa kun Rakastetun nimi saa sydämesi hehkumaan, sitä mukaa rakkaus häntä kohtaan täyttää sydämesi kokonaan, ja Jeesuksen nimestä tulee sinulle ilon ja rauhan lähde.” (Pyhittäjä Serafim Sarovilainen, elämäkerta ja hengelliset ohjeet. Suomentanut Sirkka Maria Markkanen. Valamon luostari 1978.)

Jumalan sana ja rukous kantavat tämänkin päivän kristittyjä myös Venäjällä. He tarvitsevat paljon esirukousta, ja Venäjällä tehtävä työ tarvitsee aineellista tukea. Pääasiallisesti Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien tukema Inkerin kirkon viestintätyö ja -koulutus ovat tärkeä osa kirkon tavoittavaa työtä evankeliumin viemiseksi siitä osattomille sekä uskovien rohkaisemiseksi ja opettamiseksi nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Haluathan Sinäkin olla kanssamme viemässä ilon ja rauhan sanomaa naapuri- ja sukulaiskansan keskuuteen.

Siunaavin syysterveisin,

Juha Auvinen

lähetysjohtaja

juha.auvinen@sansa.fi

Tämä sivu: SähköpostiTulosta