Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



 

Lähetysjohtajan kirje kesäkuussa 2008

Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien perustava kokous avattiin Matt. 16:16–26 tutkiskelulla. Siinä Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, elävän Jumalan Pojaksi. Jeesus puolestaan julistaa Pietarin autuaaksi ja kutsuu tätä Simoniksi, Joonan pojaksi. Jeesus asetti ”kyyhkysen pojan” apostolin virkaan kutsuen tätä Pietariksi, kallioksi, jolle hän rakentaa kirkkonsa.

Mutta sitten tuli hetki, jossa Pietari ei ymmärtänytkään Jumalan pelastussuunnitelmaa, jonka mukaan Jeesuksen oli kärsittävä ja kuoltava ja että hän nousisi kolmantena päivänä kuolleista. Jeesus joutui kovin sanoin käskemään epäuskoisen Pietarin väistymään… Jeesus kehottaa seuraajiaan kieltämään itsensä ja seuraamaan häntä. Jeesus opettaa, että se, joka kadottaa oman elämänsä hänen tähtensä, on sen löytävä.

  

Sanansaattajien perustajajoukon näky oli antaa elämänsä Kristuksen käyttöön. Näky nousi siitä, että kristillinen sanoma kuuluu ”kaikille kaikkialla”. Näin usko ja luottamus Jumalan sanaan ja hänen johdatukseensa synnytti Sanansaattajat viemään evankeliumi erityisesti radion ja muiden sähköisten viestimien kautta eri puolille maailmaa. Vuosikymmenien aikana Jumala on askel askelelta johtanut ja siunannut Sanansaattajien kautta tehtävää kirkkomme lähetystyötä.  

Kaikkein tärkeintä on muistaa, että ”usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana” (Room. 10:17). Lähetystyön jatkuminen ja vahvistuminen on mahdollista vain, kun sen keskuksena säilyy Kristus ja sanoma hänen ainutlaatuisuudestaan. Vapahtajamme itse on läsnä myös radion kautta kuultavassa sanassa niin Suomessa kuin kaikkialla maailmassa. Sana ei tyhjänä palaa. Se puhuttelee ihmisiä, Pyhä Henki herättää heissä kiinnostuksen evankeliumia kohtaan ja synnyttää uskon Jeesukseen. Yhä uudet ihmiset ovat radion välityksellä löytäneet yhteyden Kristukseen ja kristilliseen seurakuntaan.

Osallistuin toukokuun lopussa yhteistyökumppanimme Wind FM -radiotalon vihkiäisiin Mongoliassa. Juhlissa välittyi syvä kiitollisuus Jumalalle uusista toimitiloista ja mahdollisuuksista evankeliumin ja kristillisten arvojen välittämiseen radion kautta. Seitsemän vuotta on rakennettu ohjelmatuotantoa ja työn perustuksia, viimeiset viisi vuotta myös uutta radiotaloa vuonna 2003 palaneen tilalle. Pääkaupunki Ulaanbaatarin 200 000 kuuntelijan lisäksi ohjelmat kuuluvat kahdessa läheisessä läänissäkin.

Aikaisemmin kristinuskolle lähes täysin suljetussa buddhalaisessa ja shamanistisessa Mongoliassa on alle kahdessa vuosikymmenessä tapahtunut suuria. Vuonna 1990 siellä tiedettiin olevan neljä mongolikristittyä. Nyt heitä on arviolta 40 000, ja seuraavan vuosikymmenen aikana luvun ennustetaan kymmenkertaistuvan. Kristillisiä seurakuntia on syntynyt pääkaupungin lisäksi kaikkiin tärkeimpiin keskuksiin ympäri maata. Mongoliseurakuntien ikärakenne on silmiinpistävä; kirkot täyttyvät nuorista ja nuorista aikuisista. Kristuksen kirkko kasvaa.

Sanansaattajien eri puolilla maailmaa tekemä radiotyö noin 40 kielellä, televisio-ohjelmat ja lähettien työ ovat esillä Radiolähetystyön kesäpäivillä Iisalmessa 27.–29.6. Tule kuuntelemaan tuoreita Lähi-idän työn kuulumisia, virkistymään sanan ja sakramenttien ääressä ja ystävien parissa sekä kiittämään siitä, mitä Jumala sanansa kautta tekee.

Lämpimin kesäterveisin,

Juha Auvinen

lähetysjohtaja

juha.auvinen(at)sansa.fi   

Tämä sivu: SähköpostiTulosta