05.04.08
Lähetysjohtajan kirje huhtikuussa 2008
Paljon on niitä ihmisiä ja kansoja, jotka eivät ole vielä
kuulleet pelastuksen sanomaa. On myös maita, joissa sitä ei voida vapaasti
julistaa ja opettaa. Silloin radio, satelliittitelevisio ja internet saattavat
olla ainoa keino välittää toivon viestiä ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta
Jeesuksesta Kristuksesta.
Pääsiäisen jälkeen minua ovat puhutelleet erityisesti Uuden
testamentin ilmestymiskertomukset. Ylösnoussut Kristus ilmestyi opetuslapsilleen
useita kertoja monissa eri tilanteissa niin Jerusalemissa ja lähiseudulla kuin
Galileassa. Noihin tapahtumiin liittyy muutama yhteinen piirre.
Ensiksikin opetuslapset eivät heti tunnistaneet Jeesusta hänen
ylösnousemusruumiissaan. Usein he pääsiäisajan tapahtumista järkyttyneinä
olivat levottomalla mielellä, jopa ahdistuneita, tai kuten haudalla ylösnousseen
kohdanneet naiset, samalla kertaa ”peloissaan ja riemuissaan” (Matt. 28:8).
Toiseksi, Ylösnousseen kohtaamisesta seurasi se, että opetuslapset
lähtivät viemään siitä sanaa toisillekin. Jeesus itse kehotti viemään
ylösnousemuksen sanomaa eteenpäin, ei vain lähipiirille ja lähialueille vaan
koko maailmaan. Hän sanoi: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa
evankeliumi kaikille luoduille” (Mark. 16:15). Tämä käsky kuuluu meillekin
tänään.
Lieneekö johtunut pääsiäisajan hämmentävistä tapahtumista, että
ne, joille ylösnousseen näkemisestä kerrottiin, eivät uskoneet, että Jeesus
elää. Niinpä ilmestyessään yhdelletoista aterialle kokoontuneelle
opetuslapselle Jeesus moitti heidän epäuskoaan ja sydämensä kovuutta, kun he
eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena.
Galileassa seitsemälle opetuslapselle ilmestynyt Jeesus
auttoi omassa yrittämisessään täysin epäonnistuneita saamaan suuren kalansaaliin.
Sen on nähty olevan todiste siitä, että kaikki kansat on koottava Jumalan
valtakuntaan. Ennen kaikkea se merkitsi sitä, että opetuslapset voivat menestyä
vain tottelemalla Jeesuksen sanoja. Sitten Jeesus palveli nälkäisiä ja
väsyneitä opetuslapsiaan tarjoamalla heille aamiaisen, hiilloksella paistettua
kalaa sekä leipää. Näin tehdessään hän osoitti anteeksiantoa, sovintoa ja
hyväksyntää epäuskoisille opetuslapsilleen (Joh. 21:4–13).
Tänäänkin Jeesus kutsuu epäonnistuneita, syntisiä ja
langenneita ihmisiä viemään ylösnousemuksen sanomaa toisille epäonnistuneille,
syntisille ja langenneille. Hän itse palvelee meitä sanassa ja ehtoollisessa ja
varustaa Pyhän Hengen kautta työhönsä, lähtijöiksi, lähettäjiksi ja
esirukoilijoiksi. Sanoma koko maailman syntien tähden kärsineestä, kuolleesta
ja ylösnousseesta Vapahtajasta kuuluu kaikille kansoille. Kiitän Jumalaa siitä,
että Sinäkin omalla paikallasi olet mukana tässä työssä.
Siunattua kevättä ylösnousseen seurassa,
Juha Auvinen
lähetysjohtaja