05.07.07
Lähetysjohtajan kirje heinäkuussa 2007
Erityisen puhuttelevaa
oli kuulla, miten Jumala sanansa kautta toimii maailman
väkirikkaimmassa maassa Kiinassa. Neljäsosa Kiinan 1,3
miljardin väestöstä on alle 24-vuotiaita. Lasten ja
nuorten tavoittaminen on mahdollista radion ja Internetin
välityksellä.
Kristillistä radiotyötä
Kiinaan on tehty jo 60 vuotta. Radiolähetysjärjestö
Sanansaattajat (SANSA) alkoi tukea Kiinaan radioitavia ohjelmia vuosi
perustamisensa jälkeen, vuonna 1974. Nykyisin suomalaisten
seurakuntien ja kristittyjen tuki SANSAn kautta kohdistuu kolmeen
Trans World Radion (TWR) tuottamaan mandariininkiinankieliseen
ohjelmaan.
Lapsille radioitava puolen tunnin
mittainen Ilon maa (Kuai Le Dao)
-ohjelma tukee kristillistä kasvatusta. 6–8-vuotiaiden lisäksi
sitä kuuntelevat vanhemmat lapset ja pyhäkoulunopettajat.
Viikon aikana käsitellään
terveyttä, tiedettä, uutisia, taidetta, raamatunkertomuksia
ja niiden sovellusta arkielämään. Ohjelman
tavoitteena on ohjata lapsia Jumalan luo ja Jeesuksen seuraajiksi.
Ilon maa auttaa varttuvia lapsia ottamaan mallia Jeesuksen
elämästä.
Monet lapsena Ilon maa -ohjelmaa
seuranneet kuuntelevat vanhempana Avoimin silmin (Tian
Shi Ye Wei Mien)
-ohjelmaa joko radiosta tai Internetin kautta.
Makasiinityyppinen ohjelma on tarkoitettu
erityisesti 15–30-vuotiaille. Ohjelmassa puhutaan nuoria
kiinnostavista asioista ja ilmiöistä välittäen
samalla evankeliumia. Ohjelmassa on myös nuorille tärkeä
englannin kielen opetusosuus.
Tunnin mittainen ohjelma radioidaan
iltaisin klo 23 alkaen, mikä on osoittautunut sopivaksi ajaksi
nuorille ja opiskelijoille. Eräs pekingiläinen kuuntelija
sanoi: ”Rakastan Avoimin silmin -ohjelmaa. En voi mennä
iltaisin nukkumaan kuuntelematta sitä.”
Kristityt Kiinassa ovat kokeneet
monenlaisia vaiheita. Kulttuurivallankumouksen aikana 1966–76
kaikki kirkot, kristilliset laitokset ja koulut suljettiin,
kristilliset kirjat tuhottiin ja papit vietiin
uudelleenkoulutettaviksi. Uskontojen sanottiin hävinneen maasta
kokonaan. Nyt 30 vuoden kuluttua Kiinassa on eri arvioiden mukaan
70–100 miljoonaa kristittyä, ja luku nousee jatkuvasti.
Kiinan kasvava kirkko tarvitsee
johtajia ja työvoimaa. Sanansaattajat tukeekin edellä
mainittujen kahden radio-ohjelman lisäksi
mandariininkiinankielistä teologista radioseminaaria (Seminary
of the Air). Kolmivuotiseen koulutukseen valitaan 500 uutta
opiskelijaa joka vuosi. Radio-ohjelman lisäksi opiskelijat
saavat lähiopetusta sekä tehtäviä kirjallisesti
ja Internetin välityksellä. Koulutuskokonaisuuden on
suunnitellut joukko Kiinassa ja ulkomailla toimivia teologisten
tiedekuntien professoreja ja opettajia, ja se käsittelee kaikkia
teologisia aineita. Koulutus vastaa kahden vuoden opintoja
kiinalaisessa teologisessa seminaarissa. Tavoitteena on kouluttaa
puoli miljoonaa seurakunnanjohtajaa vuoteen 2010 mennessä.
Yksi tuhansista radioseminaarin
opiskelijoista, mies Heilongjiangista kirjoittaa: ”Haluan syvästi
kiittää ystäviä ja opettajia, jotka radion
välityksellä opettavat meille evankeliumia. Olen oppinut
paljon asioita, joita en voi oppia muualla.”
Kesäpäivistä alkaen
vuoden ajan SANSAn vuosiaiheena on Kiinassa tehtävä
radiolähetystyö. Rukoilethan kanssamme, että Jumala
edelleen siunaa Kiinassa tehtävän työn, työntekijät
ja kiinalaisia kristittyjä, jotka elävät monenlaisten
paineiden keskellä. Suuressa maassa haasteet ja tarpeet ovat
valtavat.
Siunaavin kesäterveisin,
Juha Auvinen
lähetysjohtaja
juha.auvinen@sansa.fi