Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



 

Lähetyksen toimijoilla on kotitehtäviä

Järjestöillä on lähivuosina ollut myös mittavia yhteisiä hankkeita, mistä Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon tukeminen on hyvä esimerkki. Diakonialla ja julistuksella on molemmilla ollut siinä oma tärkeä osuutensa. Yhteisesti muokatuilla pelisäännöillä, säännöllisillä neuvotteluilla ja keskinäisellä kanssakäymisellä on tahdottu vahvistaa yhteistä tehtävää ja sen tekemistä.

Eri järjestöillä on erityisosaamistaan. Omien tietojen ja taitojen asettaminen yhteisen hyvän edistämiseen on tuonut kaikille toimijoille runsasta siunausta. Yhdessä olemme voineet ja voimme jakaa iloja ja suruja, sillä molempia on yhteisessä tehtävässä riittänyt.

Monilla yhteistyöalueilla ovat kävijät kenttävierailujen aikana saaneet kokea sisarjärjestöjen vieraanvaraisuutta, ystävällisyyttä ja avunantoa. Samalla käsitys omansa rakastamisesta ja vieraan kunnioittamisesta on kirkastunut. Läheteillä on selkeä ymmärrys yhteisestä tehtävästä, jonka Herra antoi omilleen.

Yhteistyön peruselementtinä olkoon lause: Omaasi rakasta ja vierasta kunnioita. Tämä on esillä myös viime syksynä pidetyn Suomen lähetysneuvottelu II:n viestissä. Neuvottelusta jäi kaikille osallistujille, taustajärjestöjen sekä kirkkojen edustajille, riittävästi läksyjä yhteyden ja yhteistyön vaalimisessa. Arkkipiispa Jukka Paarma kiteytti alustuksessaan tämän sanomalla, että yhtenä keskeisenä ajatuksena on yhteistyön välttämättömyys ja sen kehittäminen. Kaikki, mikä voidaan tehdä yhdessä, tulisi myös tehdä yhdessä.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon valmisteilla oleva lähetysstrategia lähtee siitä, että kirkossamme on useita lähetyksen toimijoita, joilla on erilaisia tehtäviä ja erikoistumista omilla osaamisalueillaan. Yhteisen strategian ja yhteistyön kehittämisessä on runsaasti kotitehtäviä.

Suomen lähetysneuvosto toimii kaikkien Suomesta käsin lähetystyötä tekevien järjestöjen foorumina. Sen 31 jäsenyhteisöä ovat sitoutuneet yhteisiin arvoihin. Työryhmissä paneudutaan ajankohtaisiin erityiskysymyksiin teemapäivien avulla ja tavoitteena on rikastuttaa koko lähetystyön toimijoiden yhteisöä.

Seurakunnat ja lähetyksen ystävät ovat hoitaneet lähetyksen asiaa ihailtavasti vuosikymmenestä toiseen. Erilaiset lähetys- ja toimintapiirit ovat sitoutuneet yhteiseen tehtävään. On koskettavaa nähdä ja kokea ystävien rakkaus ja kiinnittyminen lähetystyön tukemiseen. Rukous lähettien ja lähetyskohteiden puolesta on elävää ja toimivaa.

Monet seurakunnat ovat solmineet nimikkosopimuksia useamman järjestön kanssa ja tahtovat olla mukana lähetystyössä hyvin laajalla rintamalla. Valmistellessaan tilinpäätöksiä viime vuodelta lähetysjärjestöt ovat jälleen voineet todeta seurakuntien sitoutuneisuuden kirkon lähetystyön tukemiseen. Kirkko tekee lähetystyötä, koska Jeesus Kristus antoi tehtävän kirkolleen. Se kuuluu myös kaikille kristityille, ja sitä tulee voida tehdä yhdessä.

Lähetysneuvottelun viestissä halutaan korostaa: Yhteinen tehtävämme on vielä kesken. Siksi Kristuksen maailmanlaajuisen kirkon kasvu ja vahvistuminen ovat lähetystyön tavoite.

Voimme paneutua yhdessä moniin kotitehtäviimme.

 

Matti Korpiaho

lähetysjohtajan sijainen

Pääkirjoitus, joka on julkaistu Lähde-lehdessä 27.3.2009

Tämä sivu: SähköpostiTulosta