Sanansaattajista kuvin
10-KERAYS_RaamattuKannestaKanteen-ohjelmalle

Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



 

Pääkirjoitus: Jotta maailma uskoisi...

Kirkkomme julkisti äskettäin ekumeenisen strategian Meidän kirkko - ykseyttä etsivä yhteisö. Se on tarkoitettu kirkon, sen seurakuntien, hiippakuntien ja kirkollisten järjestöjen ekumeenisen toiminnan ja strategisen suunnittelun apuvälineeksi. Siinä tähdennetään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kuulumista Kristuksen maailmanlaajaan kirkkoon. Strategiassa ekumenialla tarkoitetaan kirkkojen ja kristittyjen yhteyspyrkimyksiä eli sellaisia tekoja, toimia ja asenteita, jotka edistävät kristittyjen välistä yhteyttä kaikkialla maailmassa.

Kristittyjen yhteys ei tietenkään seiso ainoastaan ihmisten tekojen, toimien ja asenteiden varassa. Se perustuu strategiankin mukaan uskoon kolmiyhteiseen Jumalaan ja Kristuksen omaan rukoukseen "että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut." (Joh. 17:21)

Kirkon ykseys on siis jotakin tuonpuoleista ja sellaisena todistaa maailmalle Jumalasta. Sen äärimmäisenä tarkoituksena on, että maailma uskoisi Jeesukseen, joka on tullut ilmoittamaan Jumalan tahdon. Kristus-yhteys perustuu hänen käskynsä kuulemiseen ja sen toteuttamiseen keskinäisessa rakkaudessa. Siksi kirkon ulkonaiset muodot ja toiminta eivät ole sen yhteyden edellytyksiä eivätkä voi sitä luoda. Niiden tarkoituksena on muuttuvina ja kuhunkin aikaan sopivina välineinä palvella rakkaudenkäskyn toteuttamista.

Uudessa testamentissa puhutaan yhdestä Kristuksen ruumiista, jossa on monta jäsentä. Yhteys on ruumiin jäsenten yhteyttä toisiin saman ruumiin jäseniin. Se on täydellistä hengen yhteyttä, joka on lähtöisin yhteydestä Herraan Jeesukseen ja hänen välityksellään Jumalaan. Efesolaiskirjeen 4. luvussa tämä yhteys on ilmaistu: "On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa."

Kirkon ekumeenisen strategian mukaan tehtävämme on rukoilla ja tehdä työtä, jotta kristityt ja kristilliset kirkot olisivat yksimielisiä uskossa, yhdessä viettäisivät ehtoollista, palvelisivat ihmisiä ja todistaisivat Kristuksesta. Ekumeenisuus merkitsee myös kuuliaisuutta Kristuksen antamalle lähetyskäskylle.

Vaikka erilaiset ulkoiset yhteyden muodot, kuten ehtoollisyhteys, eivät vielä kaikkien kirkkokuntien kesken toteudu, kristittyjen kilvoittelun aiheena on Jumalan lahjaksi antaman yhteyden edistäminen ja säilyttäminen. Mitä enemmän voimme osoittaa rakkautta toinen toisellemme, sitä vahvempi on kristillinen todistus ja sitä helpompaa on myös muiden ihmisten tulla Jeesuksen seuraajiksi. Onhan Jumala luonut koko maailman ja kaikki ihmiset ja tarkoittanut heidät yhteyteensä.

Pyrkimyksellä kristittyjen yhteyteen ja lähetystyöllä on yhteistä historiaa. Vahvimman sysäyksensä nykymuotoinen ekumenia sai viime vuosisadan alun lähetyskokouksissa, ennen kaikkea Edinburghin maailmanlähetyskonferenssissa vuonna 1910. Sen seurauksena syntyi joukko kirkkojen ja tunnustuskuntien välisiä yhteistyöelimiä ja kokouksia, joilla on ollut suuri merkitys ekumeenisen liikkeen hahmottumiselle. Tärkeintä on kuitenkin yhden ja saman Hengen luoma yhteys.

Yhteyden hedelmää on muun muassa se, että kristityt eri puolilla maailmaa voivat välittää samaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Kaikkialla, missä sitä julistetaan, se myös synnyttää uskoa.

Juha Auvinen
Lähetysjohtaja

Pääkirjoitus on julkaistu Lähde-lehdessä 12.6.2009

Tämä sivu: SähköpostiTulosta