Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry :: SANSA

Radio näkymätön lähetti



 

Herätysliikkeissä on raamattu-uskollista kirkkokansaa

Herätysliikkeisiin kuulumista ja niiden toimintaan osallistumista on tutkinut Kirkon tutkimus-keskuksen tutkija, teologian tohtori Hanna Salomäki. Hänen sosiologian alaan kuuluva väitöskirjansa Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen tarkastettiin Jyväskylän yli-opistossa marraskuun lopulla.

Työ on laajin herätysliikkeiden kannattajista Suomessa koskaan tehty tutkimus. Siihen osallistui lähes 4 000 herätysliikkeiden kesäjuhlilla 2007-2008 läsnäollutta. Vertailussa ovat mukana vanhoillislestadiolaisuus, herännäisyys, evankelisuus, Rauhan Sana -lestadiolaisuus, rukoilevaisuus, Kansanlähetys, Suomen Raamattuopisto, Kansan Raa-mattuseura sekä Nokia Missio. Viimeksi mainittu irtautui tutkimusprosessin aikana evanke-lis-luterilaisesta kirkosta.

Tutkimuksen mukaan innokkaimpia raamatunlukijoita olivat Nokia Missioon kuuluvat. Myös viidennen herätysliikkeen kannattajat lukivat Raamattua ahkerasti. Vanhoillislestadio-laisuuteen kuuluvista vain yksi prosentti luki Raamattua joka päivä, ja kolmasosa harvem-min kuin kerran vuodessa. Tulosta selittää paitsi liikkeen raamattukäsitys, myös nuorten suuri osuus vastaajissa. Vanhemmat vanhoillislestadiolaiset lukivat Raamattua nuoria enemmän.

Herätysliikkeiden kannattajat pitäytyivät perinteisiin moraalikäsityksiin. Esimerkiksi aborttiin ja eutanasiaan suhtauduttiin torjuvasti. Seitsemän kymmenestä (69 %) herätysliikkeen kannattajasta torjui homoseksuaalisuuden ehdottomasti, kun vastaava luku suomalaisilla keskimäärin oli 20 prosenttia. Herännäisyys poikkesi muista sallivammalla kannallaan niin seksuaalietiikkaan, yhteiskunnalliseen etiikkaan kuin esimerkiksi eutanasiaan liittyvissä teemoissa. Moraalikäsityksiä selittivät muun muassa raamattukäsitys, raamatunluku ja osallistuminen herätysliikkeiden toimintaan.

Tutkimuksen mukaan puolet haastatelluista osallistui herätysliikkeensä toimintaan ainakin kerran kuussa ja kolme viidestä myös kirkon toimintaan vähintään kuukausittain. Kirkon toiminnassa aktiivisimpia olivat Kansanlähetyspäivien osallistujat, joista puolet osallistui kirkon toimintaan joka viikko, ja neljä viidestä ainakin kerran kuussa. Myös muut viidennen herätysliikkeen osallistujat sekä evankeliset olivat tiiviisti seurakunnan yhteydessä. Vähiten kirkon toimintaan osallistuivat vanhoillislestadiolaiset, joista kolmasosa oli mukana kirkon toiminnassa kuukausittain.

Toisaalta vanhoillislestadiolaisista kesäjuhlien kävijöistä 95 prosenttia osallistui liikkeen toimintaan ainakin kerran kuussa. Herättäjäjuhlien ja Kansan Raamattuseuran juhlien osal-listujista yhtä aktiivisia oli 20 prosenttia. Kolmannes Herättäjäjuhlien osallistujista oli muka-na liikkeen toiminnassa vain kerran vuodessa. Herännäisyyteen kiinteästi kuuluvista liik-keen toimintaan osallistui kuukausittain 38 prosenttia, kun vastaava osuus evankeliseen liikkeeseen kuuluvilla oli 61 prosenttia.

Vanhoillislestadiolaiset ja evankeliset nuoret olivat aktiivisempia kuin vanhemmat ikäryh-mät. Alle 25-vuotiaista vanhoillislestadiolaisista 96 prosenttia ja evankelisista 55 prosenttia oli ainakin kerran kuukaudessa mukana oman liikkeensä toiminnassa. Herätysliikkeistä vanhoillislestadiolaisuudelle oli tyypillistä selvärajaisuus kun taas herännäisyys oli sisäi-sesti hajanaisin käsityksissään. Johonkin herätysliikkeeseen kuuluminen ei sulje muita liikkeitä pois.

* * *

Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien puolesta ja omasta puolestani toivotan lähetystyön ystäville ja tukijoille sekä yhteistyökumppaneille ja -seurakunnille Jumalan siunaamaa Va-pahtajamme syntymäjuhlaa sekä toivorikasta uutta vuotta.

Juha Auvinen
lähetysjohtaja

Pääkirjoitus, joka on julkaistu Lähde-lehdessä 10.12..2010

Tämä sivu: SähköpostiTulosta