Pyhä Jumala – rakas, taivaallinen Isämme!

Taivaallinen jumalanpalvelus on siis sitä, että kaikki ylistävät lakkaamatta Jumalaa ja lankeavat maahan hänen pyhyytensä edessä. Pyhyys on siten jotain hyvin keskeistä Jumalan olemuksessa ja hänen palvelemisessaan.

Jumalan pyhyydestä puhutaan samalla tavoin niin Vanhassa kuin Uudessakin testamentissa. Se ei siis ole asia, jota Jeesuksen tulo ihmiseksi olisi jollain tavoin muuttanut. Vaikka Jumala on meille Jeesuksen tähden rakas, taivaallinen Isä, hän on edelleen myös pyhä, kaikkivaltias Jumala. Hänen pyhyytensä edessä on jokaisen langettava maahan häntä kunnioittamaan ja ylistämään. Meillä ei ole valinnan mahdollisuutta, vaikka niin kuvittelisimmekin!

Pois arkipäiväistys

Mutta miten on meidän aikanamme, keskuudessamme? Puhutaanko vielä Jumalan pyhyydestä? Muistetaanko hänen olemuksensa tämä puoli vai ajatellaanko, että se kuuluu menneisyyteen, Israelin kansan vaiheisiin?

Usein tuntuu, että nykyisin Jumalan pyhyys on unohdettu. Jumalasta on ainakin Suomessa haluttu tehdä esimerkiksi nuorten kaveri tai "yläkerran ukko". Onko kyse silloin enää lainkaan Raamatun pyhästä Jumalasta? Vai onko tämä Jumalan ajanmukaistaminen harmiton ilmiö, jolla vain halutaan lähestyä nykyajan ihmisiä heidän kielellään ja tavallaan?

Osaltaan kyse on varmasti ajallemme tyypillisestä auktoriteettien, arvo- ja käskyvallan haltijoiden hylkäämisestä. Kun kaikki ovat tasa-arvoisia, ja nuoret sinuttelevat yhtä lailla opettajiaan kuin muitakin vanhempia ihmisiä, ei enää osata ajatella myöskään Jumalaa pyhänä, itseä niin valtavan paljon korkeampana olentona. Onhan sanottu, että jumalakuva rakentuu paljolti oman isäkuvan pohjalle. Kun isä on lapsen kaveri - ei auktoriteetti, kuten oli ennen - on kai Jumalakin sitten kaveri.

Yleinen auktoriteettien puute, jopa niiden jyrkkä vastustaminen on yksi aikamme keskeisiä ilmiöitä ja myös ongelmia. Tämän takia on ehkä pyritty tekemään Jumalasta sellainen, että häntä ei muiden auktoriteettien tapaan torjuttaisi. Ehkä näin onkin viisasta - vai onko sittenkään?

Onko päinvastoin niin, että yrittämällä tehdä Jumalasta kaveri, olemme menettäneet mahdollisuuden antaa nuorelle jotain, jota hän välttämättä tarvitsisi? Ehkä yhtenä syynä nykynuorten pahoinvointiin onkin, että olemme riistäneet heiltä Jumalan ehdottoman auktoriteetin - sen, jota he kipeästi kaipaisivat löytääkseen elämälleen mielekkyyden, rajat ja tarkoituksen.

Kuka oikeasti tarvitsee Jumalaa, joka on kutistettu niin pieneksi, että hänestä on tullut ihmisen kokoinen, ihmisen kaveri? Ei sellaista Jumalaa tarvitse kukaan, joka elämän huolien ja ahdistusten keskellä etsii apua ja vastausta moniin tuskaisiin kysymyksiinsä. Ne vastaukset voi antaa vain Pyhä, Kaikkivaltias, hän jolle mikään ei ole mahdotonta. Mutta joka kuitenkin on tullut ihmisen kaltaiseksi, kärsinyt samat kivut ja tuskat kuin mekin. Hänellä on vastaus niin nuoren kuin vanhankin hätään ja ahdistukseen. Hän voi tulla rinnallemme ja kantaa meidän taakkamme. Ja hän antaa meille kaikkien kuormienkin keskellä oman rauhansa, sen rauhan, jota mikään maailmassa ei voi ottaa pois.

Ei "ihmisjumalaa"

Miksi me nykyajan ihmiset mielellämme haluaisimme kutistaa Jumalan itsemme kokoiseksi? Miksi nykyisin puhutaan paljon aikuisesta uskosta, joka tarkoittaa sitä, että asetamme Raamatun totuudet oman järkemme tarkastelun alle? Eikö kyse ole samasta asiasta kuin luomiskertomuksen syntiinlankeemuksessa: ihminen haluaa olla Jumalan veroinen!

Raamatun mukaan Jeesus kehottaa meitä tulemaan lasten kaltaisiksi. Mutta sehän ei aikamme itseriittoista ihmistä miellytä! Olemme keksineet niin paljon ihmeellisiä asioita, että olemme jo melkein jumalia, omasta mielestämme. Tiede on saavuttanut huikeita tuloksia ja ihminen valloittanut avaruudenkin - melkein.

Mutta eikö olekin niin, että mitä pitemmälle tiede edistyy, sitä paremmin ymmärrämme, kuinka ihmeellinen on esimerkiksi ihmiskeho tai kuinka suunnaton on avaruus? Tämähän paljastaa meille päinvastoin sen, miten valtava on Jumalan suuruus ihmisen tietoon ja taitoon verrattuna.

Ja toisaalta, vaikka tiede kuinka edistyy ja keksitään huikeita laitteita, ei ihmisen pahuus suinkaan ole vähenemässä. Kauheuksia, joita aikanamme tehdään, ei vuosikymmeniä sitten osannut edes kuvitella.

Ihminen ei tosiaankaan ole tullut jumalolennoksi tieteen edistyessä, vaan on käynyt juuri toisinpäin. Kun olemme hylänneet Jumalan ja hänen pyhyytensä, olemme päästäneet valloilleen ihmisen perimmäisen syntiinlangenneen luonnon. Siitä kauheudesta saamme joka päivä lehdistä lukea. Pyhä Jumala meitä kurjia armahtakoon ja auttakoon!

Isälle kelpaamme

Pian saamme taas muistella sitä ihmettä, että Pyhä, Kaikkivaltias syntyi ihmiseksi, kaltaiseksemme. Kun tajuamme Jumalan pyhyyden ja kaikkivaltiuden, on Jeesuksen syntymä ja hänen kärsimisensä meidän syntiemme tähden vieläkin suurempi ja mykistävämpi asia. Sen muistaen saamme tänäkin jouluna hartain mielin kumartua seimen lapsen puoleen. Saamme aavistaa, millainen Jumala meillä on. Paitsi pyhyys ja kaikkivaltius hänen olemukseensa kuuluu myös käsittämättömän suuri rakkaus. Siinäkin hän on valtavan paljon yläpuolellamme.

Mutta onneksi meidän ei tarvitse edes yrittää käsittää pyhää Jumalaa. Saamme ottaa hänet vastaan juuri niin heikkoina ja vajavaisina kuin olemme. Saamme heittäytyä hänen eteensä hänen pyhyyttään ja rakkauttaan ylistämään ja kunnioittamaan. Saamme jättää syntitaakkamme hänen pyhien käsiensä kannettavaksi ja pyhän verensä puhdistettavaksi. Ja itse saamme jatkaa matkaamme vapaina ja turvallisin mielin, luottaen hänen armoonsa ja anteeksiantoonsa.

Pyhä, kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala on Jeesuksessa tullut keskellemme ja lahjoittanut meille uuden elämän hänen yhteydessään. Tämäkin joulu kertoo meille siitä ihmeestä, jonka edessä voimme vain kumartaa päämme ja nöyrästi kiittää pyhää Jumalaa hänen suunnattomasta rakkaudestaan meitä heikkoja syntisiä kohtaan.

"Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa." (Luuk. 2:14)

Mirja-Liisa Koivisto

Lähteellä-teksti, joka on julkaistu hartauskirjoituksena Lähde-lehdessä 11.12.2009.

Meidän ei tarvitse edes yrittää käsittää pyhää Jumalaa. Saamme ottaa hänet vastaan juuri niin heikkoina ja vajavaisina kuin olemme. Paitsi pyhyys ja kaikkivaltius hänen olemukseensa kuuluu myös käsittämättömän suuri rakkaus. Siinäkin hän on valtavan paljon yläpuolellamme. (Kuva Betlehemissä sijaitsevan Enkelten kappelin maalauksesta: Liisa Norvanto)