Ihastuttava ja vihastuttava Jeesus

Ihastuttava ja vihastuttava Jeesus. Kumpaa hän on sinulle? Tai minulle? Ihastutko Jeesuksen välittömyyteen, kun hän kohtaa ihmisiä vai vihastutko hänen ainutlaatuisuuteensa, joka on ylivertainen kaiken sen rinnalla, mihin itse pystymme?

Ei ole vaikea löytää esimerkkejä Raamatusta, monen ihmisen elämästä tai kokonaisten valtioidenkaan suhtautumisista siihen, kuinka Jeesus on sekä ihastuttanut että vihastuttanut ihmisiä. Aiheen käsittelyn ongelmana onkin lähinnä, mihin kannattaisi keskittyä.

Pitäisikö pohtia, mitä tapahtuu, kun ihmisille kerrotaan, että heidän ainoa toivonsa päästä taivaaseen on turvautuminen Herraan Jeesukseen?

Vai pitäisikö puhua siitä, kuinka Jeesus on vihastuttanut ihmisiä jopa siinä määrin, että he ovat koettaneet päästä eroon kaikesta Jeesukseen liittyvästä polttamalla Raamattuja, surmaamalla häneen uskovia ihmisiä ja kieltämällä ketään ottamasta selvääkään siitä, mistä Raamattu puhuu?

Vai pitäisikö miettiä, miten Jeesus vihastuttaa myös häneen uskovaa ihmistä? Jeesus kun on kaikessa ihmistä edellä. Jokainen hänen sanansa ja tekonsa kertoo siitä, millainen minun pitäisi olla, mutta millainen minä en ole. Jeesuksesta lähtevässä valokeilassa kaikki se, mikä minussa on väärää, itsekästä, heikkoa ja rakkaudetonta, paljastuu. Kuinka sellaiseen ei ärsyyntyisi ja jopa vihastuisi?

Näiden sijaan ajattelin ainakin lähteä liikkeelle katsomalla, miten Raamatun sivuilla esiintyvät ihmiset ovat Jeesukseen reagoineet, ja erityisesti sitä, mihin he ovat Jeesuksessa ärsyyntyneet ja jopa suuttuneet. Samalla kun tarkastelemme tuosta näkökulmasta Vapahtajan elämää, voimme ehkä nähdä myös jotakin siitä, mikä hänessä niin suuresti ihastuttaa ja vihastuttaa myös meitä.

Jumala ja ihminen

Kun Raamatusta lähdetään tutkimaan Jeesusta, vihastumisen aiheita tulee näkyviin jo Uuden testamentin ensimmäisiltä sivuilta. Toisaalla on taivaallinen ilmestys enkelinäkyineen, toisaalla on vaatimattomissa oloissa elävä pienen kaupunkipahaisen vähäpätöinen Maria-niminen asukas. Tuo nuori, Joosefille kihlattu morsian saa tehtäväkseen tulla taivaan ja maan Herran äidiksi. Niinpä "huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä" (Matt. 1:18).

Voiko sovinnaisiin ajattelutapoihin tottuneelle löytyä harmillisempaa tapaa Jumalan Pojan maailmaan tulolle? Äidiksi valittu ihminen ei ole edes naimisissa. Hän ei ole prinsessa, eikä asu kuninkaan hovissa, kuten olisi sopivaa taivaallisen olennon syntymiselle. Ja se, että Jeesus syntyi neitsyestä, on vieläkin vihastuttavampaa.

Toistakin Jeesuksen syntymään liittyvää ongelmaa ovat viisaat ihmiset koettaneet sovittaa ajatuksiinsa. Raamattu ilmoittaa, että Jeesuksella ei ollut inhimillistä isää, vaan että hän oli siinnyt Pyhästä Hengestä. Se tarkoittaa, että Jeesus on yhtä aikaa ihminen ja Jumala. Jeesuksen taivaallinen alkuperä tuntuu olevan monelle suuri kompastuskivi.

Kuinka Jumala voi tulla ihmiseksi? Kysymykseen ei syntiinlangenneen ihmisen mieltä tyydyttävää, tyhjentävää vastausta voikaan saada, eikä ihmisen tarvitse ymmärtää kaikkea Jumalan toimintaa. Suurin ärsyttävyys ei lopulta olekaan siinä, miten neitsyt tulee raskaaksi, vaan vihastuttavinta on kysymys, joka seuraa Jumalan ihmiseksi tulemisesta.

Eräs asiasta ärtynyt nykypäivän filosofi myönsi, ettei haluaisi elää maailmassa, jossa tietäisi olevansa vastuullinen teoistaan jollekin muullekin kuin itselleen. Hän itse ei olisikaan enää Jumalan asemassa. Ja se on ihmiseksi tulleessa Jumalassa vihastuttavinta. Herraa Jeesusta katsellessa ihminen joutuu myöntämään, että on joku, jolle hänen on tehtävä tili. On joku, jolla on valta myös tuomita ihminen. Ja on joku, joka on sanonut, miten ihmisen tulisi elää. Sellainen vihastuttaa.

Jeesuksen jumaluus on kaikkein suurimpia loukkaantumisen aiheita koko kristinuskossa. Siksikin, että Jeesus ei yleensä näyttäydy Raamatussa kaikkivaltiaana Jumalana, vaan pikemminkin tavallisena pikkukaupungista lähteneenä saarnamiehenä. Siksi Jeesukseen loukkaannuttiin silloin ja loukkaannutaan edelleen.

Nöyrä Jeesus

Muuallakin Raamatun kertomuksissa Jeesuksen vihastuttavuus näkyy selvästi.

"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." (Matt.11:28–29)

Jeesuksen nöyryys tulee näkyviin kohdassa (Joh. 13:4–17), jossa hän pesee opetuslastensa jalat. Samaa todistaa myös Paavali (Fil. 2:6–8): ”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.”

Taivaan ja maan Herra, kaikkivaltias Jumala, on polvillaan syntisten oppilaittensa edessä ja pesee heidän hiekkaisia jalkojaan! Se kertoo sellaisesta asennoitumisesta lähimmäisiä kohtaan, mikä on meille vierasta. Me, jotka olemme kaukana synnittömyydestä ja luonnostammekin samalla tasolla kaikkien lähimmäistemme kanssa, emme ole erityisen ilahtuneita siitä, että joudumme kantamaan heidän vajavuuksiaan tai siistimään heidän tahrojaan.

Mutta kuva puhuu muutakin. On hyvä muistaa, että nöyryys raamatullisessa mielessä on ihmisen ainoa oikea suhde pyhään Jumalaan. Niinpä me tahdomme oppia nöyryyttä ja tulla nöyremmiksi.

Olemme kuin Hercule Poirot Agatha Christien romaanissa. Kun etevä etsijä oli saanut moitteita itserakkaudestaan ja omahyväisyydestään, hän kysyi, miten ihmisen sitten tulisi elää. Hänelle vastattiin, että ihmisen tulee olla nöyrä ja vaatimaton. Niinpä Poirot vastasi:

- Selvä. Tästä lähtien olen sellainen. Minusta tulee vaatimattomampi kuin kenestäkään muusta ihmisestä.

Nöyryys onkin noussut sellaiseksi kristilliseksi hyveeksi, että sitä on ryhdytty pitämään jopa itseisarvona. Silloin siitäkin on tullut epäjumala. Nöyryys on meidän ihmisten silmissä hyvää vain niin kauan, kun muutkin sen huomaavat.

Ehdoton Jeesus

Sellainen kuva nöyryydestä ei kuitenkaan vastaa Raamatun opetusta, ja siksi Jeesus nöyrän ihmisen esikuvana suututtaa. Se vihastutti jo hänen aikalaisiaankin.

Miten Jeesuksen nöyryys sitten tuli näkyviin? Kuva on lievästi sanoen yllättävä. Kerrotaan, kuinka nöyrä Jeesus ajaa ruoska kädessä temppelistä ulos rahanvaihtajat ja kyyhkysten myyjät (Joh. 2:13–17). Sama nöyrä Jeesus sanoo aikansa uskonnollisille johtajille (Joh. 8:44): “Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.”

Nöyrä Jeesus ei pelkää asettua vastustamaan aikansa uskonnollisia johtajia, vaan harkitusti valitsee sanansa niin, että nämä suuttuvat ja loukkaantuvat. Kuitenkaan Jeesus ei satuillut. Hän ei siis nöyristele, vaan paljastaa synnin ihmisessä.

Kun seuraamme Jeesuksen elämää evankeliumikirjoista, huomaamme vielä yhden erikoisen piirteen: Hän ei tee ainoatakaan sovitteluratkaisua kenenkään kanssa, eikä minkään asian suhteen.

Nöyrä Jeesus on myös ehdoton Jeesus. Hänen elämänsä suuntaviivana oli aina ja joka hetki tehdä Isän Jumalan tahto. Hänen tehtävänään oli raivata kaikki esteet evankeliumin vastaanottamiselta.

Jeesuksen oli sanottava totuus ns. hyvistäkin ihmisistä eli julistettava lakia, jotta ihmiset voisivat tajuta myös evankeliumin. Nöyryys on siis Jumalan tahdon etsimistä silloinkin, kun se merkitsee suosion menettämistä ihmisten silmissä.

Taakkojen kantaja

Jeesukseen voi vain joko loukkaantua tai häneen voi ihastua ja antaa hänen tulla ikuisen elämän lähteeksi.

Jeesus vihastutti aikalaisiaan siinä määrin, että nämä ottivat hänet hengiltä. Sen jälkeen lukemattomat häneen uskovat ovat saaneet kokea samantapaista vainoa vain siitä hyvästä, että he ovat Jeesuksen omia, kristittyjä. Jeesukseen vihastuminen näkyy hänen seuraajiensa vainoamisena.

Vuosien varrella meistä jokainen on myös kasannut taakkoja reppuun, joka nyt tuntuu lyijynraskaalta. Jokainen päivä muistuttaa sen olemassaolosta. Ilo puuttuu elämästä.

Paavali kirjoittaa: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."

Jumala ei lue meille meidän rikkomuksiamme, koska hän on itse kärsinyt niistä rangaistuksen. Siksi voimme tänäänkin julistaa: Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä saat uskoa kaikki syntisi anteeksi annetuiksi. Sinun ei tarvitse enää osoittaa sen enempää itsellesi kuin Jeesuksellekaan, että jaksat kantaa kuormasi.

Kyllähän se ottaa ylpeyteen, kun joutuu antamaan taakkansa toisen kannettavaksi. Mutta siksi Jeesus maailman tuli. Hän iloitsee saadessaan ottaa vastaan kantamasi kuorman. Sinä saat heittää sen hänen päälleen, ja hän pitää sinusta huolen.

Jukka Norvanto

Lähteellä-teksti, joka on julkaistu Lähde-lehdessä 10.6.2011.

Suurin ärsyttävyys ei lopulta olekaan siinä, miten neitsyt tulee raskaaksi, vaan vihastuttavin on kysymys, joka seuraa Jumalan ihmiseksi tulemisesta. (Kuva: Leena Punkari)