Anna meille anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme...

Taivasnäkökulmasta ihmisten ero ei ole siinä, ketkä ovat hyviä ja ketkä pahoja, vaan kenen synnit ovat anteeksiannetut ja kenen eivät. Jumalan edessä anteeksiantoa ei voi hankkia, sen me saamme armosta Kristuksen tähden. Jumala haluaa myös meidän, armahdettujen, armahtavan ja antavan anteeksi toisillemme.

Ihmisten välisessä anteeksiannossa osapuolet keskustelevat, kunnes rikkonut osapuoli ymmärtää, mitä on tehnyt ja osoittaa olevansa pahoillaan. Vastaavasti toinen osapuoli haluaa antaa anteeksi ja unohtaa tapahtuneen. Yleisin tilanne lienee kuitenkin se, että molemmat osapuolet ovat sekä loukattuja että syyllisiä. Syyllisen anteeksipyynnöstä ja loukatun anteeksiannosta syntyy sovinto, jossa syyllinen vapautuu syyllisyyden ja häpeän tunteista ja loukattu vihasta ja katkeruudesta.

Tavallisesti tämä riittää – aivan kuin kyseessä olisi haava, joka on desinfioitu ja sidottu. Mutta joskus paranemisprosessi ei lähdekään toivotusti liikkeelle. Vaikka rupi kasvaisi haavan päälle, saattaa katkeruus-bakteeri jäädä muhimaan. Pian se saastuttaa koko ihmisen ja alkaa vaikuttaa muihinkin ihmissuhteisiin: luottamus katoaa, ja ihmisen on vaikea päästää enää ketään lähelleen. Hyvin vahvan katkeruuden aiheuttama stressi voi alkaa näkyä jopa fyysisinä oireina. Oman etummekin tähden meidän on siis opittava antamaan anteeksi.

Askelin kohti anteeksiantoa

Anteeksiantoa voidaan kuvata prosessina, viiden askeleen tapahtumaketjuna. Ensimmäinen askel on omien tunteiden tiedostaminen ja kohtaaminen. Loukatun normaali reaktio on viha, joka on myös merkki terveestä persoonallisuudesta. Tukahdutettu, sisälle padottu viha syö ihmistä henkisesti ja ajaa masennuksen tielle. Tunteet eivät ole oikeita tai vääriä, mutta meidän on opittava ymmärtämään itseämme ja reaktioitamme. Vihan tunteesta ei pidä kokea syyllisyyttä, vaan Raamatun henkilöiden tavoin voimme turvallisesti viedä sen Jumalalle.

Toinen askel on todentaa tapahtunut: selvittää faktat eli mitä todella tapahtui ja miksi.

Kolmanneksi on pyrittävä ymmärtämään, miksi toinen toimi niin kuin toimi ja mitkä tekijät häneen vaikuttivat. Tämän läpikäyminen ei tarkoita toisen vastuusta vapauttamista, vaan auttaa näkemään asiaa vastapuolen kannalta.Jokaisessa meissä on sekä hyvää että pahaa. Jokainen meistä taapertaa täällä elämässä saamiensa eväiden varassa Esivanhempiemme valinnat vaikuttavat siihen, mitä me olemme, samalla tavoin kuin meidän omat valintamme. Silti jokainen haluaa elää elämänsä niin hyvin kuin millaiseksi sen pystyy luomaan. Ja epäonnistuneinakin olemme arvokkaita, Jumalan hyvän luomistyön ”hedelmiä”. 

Neljäs vaihe on anteeksi pyytäminen. Siihen kuuluu katuminen ja katumiseen liittyvien tunteiden kohtaaminen. Syyllisyys ja häpeä ovat yhtä polttavia kuin loukkaantuminen ja viha. Usein onkin helpompaa tunnustaa epäonnistuminen ensin rukouksessa Jumalalle ja vasta sen jälkeen pyytää anteeksi loukatulta. 

Katuminen merkitsee myös sen ymmärtämistä, miksi toinen loukkaantui, vaikkakaan tapahtuma ei koskaan näytä samalta eri osapuolten silmin. Vähättely on väärin, sillä silloin syyllinen ei myönnä loukatun tunteille oikeutusta. Katumiseen kuuluu myös vahingon korjaaminen mahdollisuuksien mukaan. 

Viimeinen eli viides askel on anteeksianto: luopuminen vihasta ja katkeruudesta sekä kaikista korvausvaatimuksista. Sovinto on helpotus molemmille osapuolille ja rakkaus valtaa tilan syyllisyyden ja häpeän sekä loukkaantumisen ja vihan tunteilta.

Mutta mitä silloin, jos näin ei tapahdukaan? Ennemmin tai myöhemmin joudumme tekemään tahdon valinnan, mikäli emme halua jäädä katkeruuden syntiin. Ihminen ei onneksi ole tunteittensa vanki. Vaikka tunteet eivät aina hetkessä muutu, niiden kahleet ovat murrettavissa. Anteeksianto on Jumalan mielen mukainen teko, ja silloin voi luottaa siihen, että tahdon valinnan jälkeen Pyhä Henki jatkaa meissä työtään. Tahdon valinta on sitä, että haava on puhdistettu ja sidottu. Paranemisprosessi voi alkaa.

Keskitysleirin kauheudet kokenut hollantilainen Corrie ten Boom on kertonut, kuinka hän tapasi vuosien kuluttua yhden leirin raaoista vartijoista. Tämä oli saanut Jumalalta anteeksiannon ja halusi tavata Corrien. Hetkessä kaikki leirin kauhut ja leirillä kuolleen Betsie-sisaren kärsimykset vyöryivät Corrien mieleen. Kun mies ojensi kätensä ja pyysi anteeksi tekojaan, Corrie tunsi, ettei voi antaa anteeksi, mutta ojensi kuitenkin vastahakoisesti kätensä samalla rukoillen Jumalaa. Silloin hän tunsi Pyhän Hengen kosketuksen. Teko voitti tunteen! 

Jos anteeksi ei ole pyydetty 

Entä, jos syyllinen ei pyydä anteeksi? Tai kun hän ei koe tehneensä mitään väärää? Voiko yksipuolinen anteeksianto toimia?Ilman toisen osapuolen yhteistyötä emme saa suhdettamme korjatuksi. Voimme kyllä yksin käydä läpi anteeksiantoprosessia ja tehdä Pyhän Hengen avulla tietoisen valinnan anteeksiannosta. Sillä ilman anteeksi antamista on vaarana, että jäämme koko elinajaksi kiinni katkeruuden siteellä tuohon ihmiseen. Toisen nöyrtymisen odottaminen maksaa silloin itselle liian paljon.

Entä anteeksi antaminen vainajalle? Anteeksiantoprosessia kannattaa tässäkin tilanteessa käydä läpi ja jättää sen jälkeen taakka Jumalan käsiin. Kannattaa myös yrittää palauttaa mieleen myönteisiä muistoja tästä ihmisestä.

Entä kun loukkaaminen jatkuu? Anteeksi antaminen ei tarkoita pahojen tekojen hyväksymistä tai lupaa niiden jatkamiseen. Silloin on oikein etsiä apua ja oikeutta itselleen pahantekijää vastaan.

Anteeksi pyytämisellä ja anteeksi antamisella on suuri hoitava vaikutus. Kun itse olemme saaneet anteeksi, on myös meidän oltava valmiit antamaan toisille anteeksi. Taivasten valtakunnan sääntöihin kun kuuluu jakaa toisille sitä, mitä itse ensin on Jumalalta saanut. 

Pirjo Juntunen