Pitkänäperjantaina Jeesuksen ristin luona seisoi myös hänen äitinsä. Kukaan ei varmastikaan pysty ymmärtämään, millaista tuskaa Maria tunsi Jeesuksen kärsimyksen nähdessään. Raamatussa on tuskin kerrottu kenestäkään toisesta naisesta, joka olisi seurannut poikaansa näin kauhistuttavien kärsimysten paikalle. Äiti näki hänet piikkikruunulla kruunattuna, häväistynä ja ristille ripustettuna, kylki puhkaistuna ja puolialastomana. Totisesti Simeonin ennustuksen miekan on täytynyt lävistää Marian sydän.

Taukoamatta, päivin öin, nuo olennot lausuvat: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva." ( Ilm. 4:8)

Näin Ilmestyskirja kertoo taivaallisesta jumalanpalveluksesta. Ja kertomus jatkuu: "Aina kun olennot ylistävät, kunnioittavat ja kiittävät häntä, joka istuu valtaistuimellaan ja joka elää aina ja ikuisesti, nuo kaksikymmentäneljä vanhinta heittäytyvät maahan hänen valtaistuimensa eteen ja osoittavat hänelle kunnioitustaan - hänelle, joka elää aina ja ikuisesti." (Ilm. 4:9-10)

Mikä pitää kiinni elämässä? Mikä kuljettaa rinnallaan, houkuttaa matkaansa ja kantaa pahan paikan tullen?

Ei kai mikään muu kuin toinen ihminen. Meidät luonut Jumala näki jo alussa, silloin kun ihminen vielä osasi ja uskalsi elää Hänen yhteydessään, että "ihmisen ei ole hyvä olla yksin". Toinen tarvitaan!