Kristinuskoa ja kristillistä lähetystyötä syytetään joskus kulttuurien tuhoamisesta. Näin väittävät tuntevat usein huonosti sekä kristillistä uskoa että kulttuurin käsitettä. Kumpikin on monimuotoinen ja ilmenee eri yhteisöissä, maissa ja kansoilla eri tavoin. Yksi yhteinen lähtökohta niille kuitenkin on Vanhan testamentin ajatus, jonka mukaan ihmisen tehtävä on viljellä ja varjella. Se ei koske vain maata ja luontoa vaan myös henkistä ja hengellistä ympäristöä ja pääomaa.

Olen kiitollinen siitä, että saamme yhdessä tehdä mahdolliseksi evankeliumin viemisen myös sinne, missä sitä ehkä kaikkein eniten halveksitaan ja toisaalta kaikkein eniten janotaan. Lähi-idässä sekä Etu- ja Keski-Aasiassa miljoonat ihmiset ovat turhautuneet köyhyyden, väkivallan sekä poliittisen ja uskonnollisen painostuksen keskellä ja etsivät elämän syvempää tarkoitusta ja mieltä.

Mikä pitää kiinni elämässä? Mikä kuljettaa rinnallaan, houkuttaa matkaansa ja kantaa pahan paikan tullen?

Ei kai mikään muu kuin toinen ihminen. Meidät luonut Jumala näki jo alussa, silloin kun ihminen vielä osasi ja uskalsi elää Hänen yhteydessään, että "ihmisen ei ole hyvä olla yksin". Toinen tarvitaan!